Hetkittäin ajattelen, ettei huomisessa ole mitään erityistä. Hiukan epätavallinen työpäivä, sillä lailla epätavallinen, että olen varustautunut etukäteen.
Hetkittäin taas huominen tuntuu mahdottomalta. Mahdottomalta tuntuu selvitä siitä - ja miten taas olen joutunut tällaisen "mahdottomuuden" eteen?
Hetkittäin taas tuntuu hyvältä - pääsen käsiksi siihen, mikä kenties on tällä hetkellä tärkeintä. Jos tällä nykyisellä työpaikalla on minulle tarkoitus, niin se tarkoitus voi olla, että saisin korjaavia kokemuksia yläasteopettamisen ja ammattikouluopettamisen tilalle. Voisin huomata, ettei "aina" "kaikki" epäonnistu niillä tunneilla, joita pidän.
Äh, on vaikea kirjoittaa tästä selittämättä täsmälleen, mitä oikein on huomenna edessä. Kurssia pidän huomenna ja torstaina. Kurssilla aikuisia vapaaehtoisesti sille osallistuvia ihmisiä, omalla kurssilla, itse tehdyt materiaalit ja suunniteltu kokonaisuus. Silloin joskus aiemmin olen "opettanut" murkkuja ja hiukan vanhempia, ne ovat olleet paikalla pakosta tai kun kuuluu, minä olen rääpinyt asioita oppikirjoista ja tuntisuunnitelmista, aiheina niin epämääräiset asiat kuin "kielentuntemus", "suomen kirjallisuuden varhaisvaiheet" ja "tekstilajit". Etenkin yläasteella tuntui siltä, että tunnit hajosivat käsiin. Se minun pelkoni on edelleen: tunti (se valmisteltu, suunniteltu, omassa mielessä jäsennelty kokonaisuus) hajoaa, mitään ei opita, mikään ei etene - minä en kykene opettamaan eivätkä kurssilaiset opi.
Tiedän, että minulle tekee hyvää yrittää uudestaan koulun ulkopuolella. Epäonnistuminen peruskoulussa opettajana oli hirveä pettymys itselleni ja itsevihan aihe. Tyhmäksi, huonoksi ja epäonnistuneeksi itseni tunsin - ja nyt olisi mahdollisuus nousta noista tunteista. Koulussa en kykenisi uudelleen yrittämään - koulurakennuksetkin herättävät minussa lievää pahoinvointia. Uh niitä kellanvalkoisia rapattuja kolosseja, epämääräisiä uuden ja vanhan puolen ulokkeita, välituntikellon pärinää, käytävien kaikuja. Nyt on ihan toisenlainen ympäristö, ja se tekee irrottautumisen vanhasta helpommaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Sulla ensimmäinen koulutuspäivä takana?
Mä tykkään aikuisten opettamisesta koska niiden kanssa on tavallaan "tasa-arvoinen". Ei ole mitään rooleja joita pelata kuten peruskoulussa. Eikä välttämättä edes mitään opettajan auktoriteettia. On se tosi erillaista.
Mutta aikuisten kanssa on kyllä se, että on todella tunnettava opetettava asia. Kysymykset ovat useita kinkkisiä ja mikään ympäripyöreä vastaus ei riitä.
On, takana on... :)
Minäkin pidän siitä, että roolit ovat väljemmät. Ahdistun jos pitää ottaa isosti vastuuta - ja vastuu on sitä isompi, mitä nuorempia oppilaat ovat.
Auktoriteettinä oleminen ei käy multa mitenkään luontevasti, eipä sitä koulussa ehtinyt kehittyäkään. Onneksi nämä mun koulutusjutut ovat osallistujille enemmän vapaa-ajan toimintaan kuin vakavaan työhön liittyviä.
Lähetä kommentti