Kauhea väsy, sellainen että näköä haittaa.
Onneksi saan nukuttua. Aiemmin reagoin väsymykseen yliväsymällä ja valvomalla ja olemalla aivan pöljänä lopulta (lopulta on tässä yhteydessä yhtä kuin pari kolme viikkoa kolmen-neljän tunnin yöunella). Iltaisin nukkumaanmeno ahdisti, sillä pelkäsin ennalta valvottua yötä. Päivällä väsyneisyys sotkeutui mielessä yleiseen harmauteen ja alakuloon. Olen liittänyt fyysisen väsymyksen ja henkisen väsymyksen aika lailla samaan oloon. Olen väsyneenä kovin herkkä huomaamaan masennuksen ja ahdistuksen oireita.
Nykyiselläänkin menen välillä sillä lailla kierroksille, että uni katoaa. Voittopuolisesti kumminkin nukun yöt. Ihan ilman lääkkeitä. Voi, joskus luulin että napsin loppuikäni jotakin pillereitä kyetäkseni nukkumaan. Ja olen huomannut, että voin olla ihan pelkästään fyysisesti väsynyt ja uninen olematta sen ihmeemmin henkisesti alamaissa.
Olen onnellinen siitä, että osaan nukkua. Heh, miten voikin olla, että elämän perusjutut, ne helpot (syöminen, nukkuminen, naiminen) ovat niitä, jotka eniten ovat solmuunnuttaneet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti