Haaveet

Olenpas outo. Tänään terapiassa valkeni, miksi niin usein sanon, etten osaa haaveilla.

Kas, omassa pienessä päässäni olen päätellyt, että pitäisi haaveilla tavallisista ja konkreettisista asioista. Pitäisi haaveilla paikasta firman johdossa (tai projektijohtajana), lottovoitosta, filmitähtiaviomiehestä, neljästä lahjakkaasta ja menestyvästä lapsesta, omakotitalosta maalla (mutta palvelujen lähellä), farmariautosta, hevostilasta, eläkepäivistä etelän auringossa, rypyttömästä ihosta, ampiaisvyötäröstä, isoista pystyistä tisseistä, perinnöstä...

Mistään noista en ole haaveillut. Haaveeni eivät omasta mielestäni ole haaveita ollenkaan. Siis jos haaveilen vaikka hyvästä olosta ja siitä, etten jännittäisi ihan kohtuuttomasti tämän kuun lopulla, kun on tulollaan pari tiukkaa ja stressaavaa työjuttua. Haaveilen siitä, että rohkenen mennä ihan selvin päin ja omana itsenäni työporukan illanviettoon parin viikon päästä. Haaveilen siitä, että saisin tulevana viikonloppuna luettua Houretta vähintään puoleen väliin. Haaveilen matkasta Grönlantiin, jäätikölle, talvella. Voi kun olisikin pakkaslunta, paljon, hankikanto!

---

No, nyt tulee Monty Python. Pal. myöh.