Viisas ystäväni

Ex toi puolilta päivin muuttolaatikoita - ne ovat olleet hänen nykyisen rakkaansa muutossa mukana, mutta mitä väliä. Ystävä kutsui kaupungille syömään ja kahville, menin, söimme, puhuimme.

Ystävä on viisas. Ei pitäisi ajatella ja analysoida tunteitaan, hän sanoi. Niissä on niin monta puolta, että ajattelemalla saa vain sotkun aikaan. Pitäisi vain tuntea tunteet.

Ja tämän kun muistaisin. Ei minulle tee hyvää ajatella ex:n käytöstä ja etsiä sille syitä ja miettiä, mitä hänen kaistapäisessä päässään oikein on tapahtunut viime kuukausina. Ensinnäkin mietin toisen ihmisen pään liikkeitä - absurdia. Yhtä hyvin voisin miettiä sitä, miten tuo kukkapöydän anopinkieli aistii valon. En minä saa sitä selville. Toiseksi ei tästä ajattelusta ole minulle mitään hyötyä, kun se mitä on tapahtunut, ON TAPAHTUNUT, eikä ole mitään maailmankaikkeuden suurta pyyhekumia, jolla voisi pyyhkäistä viime viikot pois.

Kun palasin tänne, Urho Puh tuli mahan päälle tunniksi. Se kehrää nyt minulle, kehräsi eilenkin. Voi Urhoa, se on arka ja säikky, menee sekaisin muutoksista.

Minun lähiomaiseni?

Kävin tänään paikallisella erikoispoliklinikalla hoidattamassa varvastani (sekin vielä... patti on patittanut isovarpaassa viime kevättalvesta asti, ja operaatioaika tuli kehnon logiikan mukaan tämän rytäkän keskelle).

Patti punkteerattiin. Jos se uusii, niin sitten leikataan. En jaksa ressata patista (ganglio) sen enempää. Mutta poliklinikan ilmoittautumisessa melkein pillastuin, kun kysyttiin lähiomaista. Eihän minulla ole! Ketään! En tiedä, kenet pitäisi ilmoittaa. Vanhat vanhempani ovat mieleltään ja ruumiiltaan niin raihnaisia, etten halua minkään instanssin heille ensimmäisenä ilmoittavan mistään vakavasta minua koskevasta. Muita sukulaisia taas ei ole. On pari tätipuolta ja muutama serkkupuoli ja peräti yksi täysserkku, mutta en ole heidän kanssaan juuri tekemisissä.

Ilmoitin sitten ex-miehen, kumminkin. Jäi kysymättä, pitääkö lähiomaisen olla sukua. Ja pitääkö lähiomainen yleensä ilmoittaa - toisaalta, jos ei ilmoita, niin silloin viimeistään viestit kulkevat pelkille sukulaisille, viranomaisilla kun ei ole tietoa ihmisten ystävyyssuhteista.

Päh. Että tällaista.

Jos pää ei hajoa, niin kroppa ainakin. Ristiselässä tuntui poliklinikkakeikan jälkeen sairas vihlaisu. Nyt särkee. Melkein tasan vuosi sitten minulla oli parin viikon selkäkipujakso, jonka alkuvaiheessa suunnilleen jokainen liike oli yhtä tuskaa. Sentään pääsin sängystä ylös. Toivon mukaan nyt ei tule samanlaista. En millään jaksaisi enää fyysistä kremppaa tämän keskelle, muutenkin on tarpeeksi sietämistä.