perjantai 30. marraskuuta 2007

Hiukan taustaa siitä omituisuudestani

Olin lihava lapsi ja lihava nuori ja lihava aikuinen. Painoin noin 70 kiloa ala-asteen viimeisillä luokilla, ja muistan miten terveydenhoitaja esitteli käyrää: kas tuolla on sinun painosi ja täällä näiden muiden, näetkö sinä miten erillään olet, paperista ulkona ihan?

En koskaan oppinut luistelemaan enkä oikein hiihtämäänkään. Ei sillä enää ole merkitystä, mutta oli aikanaan.

Perhe oli köyhä ja minä olin ainoa lapsi, vanhempani iäkkäitä. Asuimme kaksiossa, eikä minulla ollut omaa huonetta. Oma sänky oli.

En seurustellut teininä tai nuorena aikuisena. Minut pelasti se, että sain lukion jälkeen opiskelupaikan isosta kaupungista. Luin kirjoja ja opiskelin (hitaasti, hartaasti).

Ensimmäisen kerran harrastin seksiä, kun olin 30 vuotta vanha.

Tässä on kipupiste.

On tuntunut siltä, että minun on pitänyt rakentaa itseäni vähän tyhjästä. Muilla on ollut ihastuksia ja enemmän tai vähemmän hyviä seurustelusuhteita tuohon ikään mennessä, minulla ei ole ollut mitään.

Viime kesänä menin naimisiin viiden vuoden seurustelun jälkeen. Puoliso on monissa kipuiluissani ollut tärkeä tuki. Hän on omalla tavallaan omituinen hänkin - hän on raitis alkoholisti. En ole tuntenut häntä hänen juovana aikanaan.

Ensimmäisessä työssäni menin henkiseen konkurssiin. Olin hyvä oppilas mutta onneton opettaja. Olin vuoden yläasteella töissä, sen jälkeen vielä kaksi vuotta toisella asteella, sitten lopetin.

Olen ammatinvaihtaja. Sain uudesta ammatista vakituisen työpaikan tänä syksynä.

Olen nykyisellään laiha nainen, jonka sisällä on vuosikymmeniä lihavan naisen ja tytön muistikuvia. Tämän kokoinen (siis n. 55 kiloa, se on 30 kiloa vähemmän kuin lihavimpana aikanani) olen ollut viitisen vuotta, mutta edelleenkin tunnen itseni vieraaksi 'laihojen' seurassa.

Olen muuttanut paljon, asunut liki kymmenellä paikkakunnalla ja aika lukemattomissa osoitteissa. Se on kai ollut vastareaktiota vanhempieni maailmalle - he ovat 60-luvun lopulta alkaen olleet samassa kerrostaloasunnossa. Tänä syksynä ostimme miehen kanssa oman asunnon ja tarkoitus on pysyä aloillaan vuosia.

Hellou maailma,

täällä Meri.

Pakenin tänne, kun vakituisen blogini avautumisyritykset tyssäävät siihen, että ystävät, tuttavat, sukulaiset ja kummin kaimat tietävät minun sitä kirjoittavan. Suodatan aivan valtavasti sinne kirjoittamiani asioita. En tahtoisi, mutta en saa lukkoa auki.

Tämä on sitten toinen paikka.

Haluan olla nimetön ja kirjoittaa piilosta.

Olen omituinen ihminen. Ainakin ihmisten joukossa keskimäärin mitattuna tunnen itseni omituiseksi. Nyt tällä hetkellä tunnen itseni pelkästään omituiseksi ja hiukan hyvällä tavalla erityiseksikin, mutta tiettyinä aikoina olen kokenut olevani pelkästään huono, vähintään huonompi kuin muut.

Käyn paraikaa terapiassa ja juuri nyt asiat ovat monella tapaa paremmin kuin ikinä ennen. Silti tunnen itseni hauraaksi. Kuin kulkisin ohuella jäällä ja odottaisin, milloin se pettää ja putoan jonnekin alas kylmäänpimeään.

Tämäkin kirjoitus on yksi tapa pitää itseään jään pinnalla.