Äiti on valtavan huolehtivainen ja tunnollinen ja herkkä.
Nuo sanat ovat tosia.
Äiti häpeää omaa herkkyyttään ja yrittää olla ei-herkkä. Ilmeistä, eleistä, äänestä, paljastuu kaikki haavoittuvaisuus.
Minua surettaa se, että äiti pitää herkkyyttä pelkästään huonona asiana. Olen nähnyt, että herkkyys auttaa monessa tilanteessa, on auttanut häntä ja on auttanut minua.
Minulla on vähän muistoja siitä, että olisin äidin kanssa yhdessä tehnyt jotakin. Tämä on kumminkin aika hellyyttävä: syksyllä, silloin kun ruoho on vielä vihreää mutta puista lehdet pudonneet, olemme iltapimeässä puistikossa. Nyhdämme ruohoa marsulle pieniin muovipusseihin. Ruoho tuoksuu, se on hiukan märkää ja takertuu sormiin. Ajattelen marsua, miten se ilahtuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti