Ruoka, ruoka, ruoka

Nyt muistin sen, mistä alun perin ajattelin kirjoittaa. Ruoka, jouluruoka, ruokavarastot.

Kaksi vuotta sitten Vieteri-kissa oli ollut meillä kuukauden verran ja vietettiin ensimmäinen joulu yhdessä, minä ja mies. Miehellä joulu on yhtä kuin tietyt ruuat, lähinnä kinkku ja kalat. Hän laittaa ne alusta loppuun asti, laittoi silloin pari vuotta sitten myös.

Olin ihan pihalla moisesta. Lapsuudenkodissa äiti oli laittanut jokaisen ruuan kaloja lukuunottamatta. Se kaiken laittaminen - ja siitä laittamisesta voihkiminen - on ollut erottamaton osa joulua.

Oli vaikea uskoa, että mies laittaa ihan omasta halusta ruokia (eikä siinä ole mukana jotakin p.s.:ää 'pakkohan minun on kun sinä et kumminkaan kinkkua paistaisi'). Ja oli vaikea antaa toisen tehdä ja itse 'vain' olla (minulle jäi korkeintaan leipomispuuhastelua, makeiden ruokien tekemiseen mies ei kajonnut). Huomasin etten ole ollenkaan niin rationalisti, kuin olen kuvitellut. Tunnepohjainen malli jylläsi: minähän olen se 'nainen' ja 'naisen' kuuluu hoitaa ruokapuoli, etenkin jouluna. (Äskeisellä ei juurikaan ole tekemistä sen kanssa, mitä itse haluaisin tehdä - kuuluu-vaatimus jyrää omat halut kovin helposti.)

Toinen vaikeus liittyy ruokaan ylipäänsä ja syömiseen, nälän tunteen tunnistamiseen. Olen syönyt kiusallisiin tunteisiin, kaikkiin sellaisiin epämääräisiin oloihin, joista en ole oikein tiennyt, mitä ne ovat - innostusta, jännittämistä, epävarmuutta, ärtymystä... Silloin kaksi vuotta sitten jouluna olin erityisen jumissa monestakin syystä (esimerkiksi tuosta miehen ruuanlaitosta), ja suunnilleen joulupäivästä alkaen söin änkyräksi itseäni.

Änkyräsyömistä edeltää omanlaisensa olotila, tunnistan sen kun olen menossa syömään. Se on päämäärätietoista ja pakonomaista - nyt syön, syöminen on 'valmis' sitten kun ruokaa ei enää ole (tavallisessa syömisessä syöminen loppuu kun olen kylläinen). Joulunaikaan ruokaa jääkaapissa ja kaapeissa riittää, ei se lopu yhdellä tai kahdellakaan änkyrä-ahmimis-kerralla. Ahdisti ja söin ja sitten syömisen jälkeen ahdisti taas lisää ja taa söin (se kun oli sillä hetkellä ainoa 'ratkaisu' ahdistus-tunteeseen).

Hip, hip, hip - voisiko huutaa hurraa myös?! Nimittäin tällä kertaa ei ole yhtään änkyrää koko jouluna, pyhinä tai pyhiä seuraavina päivinä. Kahdesti olen syönyt yli määräni taatelikakkua, mutta siinä kaikki - enpäs jatkanutkaan sen kakun jälkeen kinkkuun ja sinappisilakoihin ja juustoon, niin kuin änkyräsyömisessä olisin jatkanut.

Voi kun hienoa.