Seksittömyydestä

Jumiudun helposti lukemaan tietyntyyppisiä nettikeskusteluja. Jumitun niihin juttuihin, joissa olen jollain lailla puolustuskannalla tai näkymättömissä. Viimeksi tänään olen lueksinut Hesarin Ryhmäterapia-blogin kirjoituksia, heillä kun on vaihtuvana teemana seksuaalisuus.

Ja pöh, millainen seksuaalisuus. Se on noissa kirjoituksissa pelkästään parisuhteessa olevien/olleitten tai lyhytsuhteita harrastavien seksuaalisuutta. Jossakin yleispätevässä lauseessa asiantuntija muistaa muistuttaa siitä, että seksuaalisuus on enemmän kuin pelkästään seksin harrastamista, mutta käytännössä äänessä ovat pelkästään duoseksiä jossakin muodossa koko ajan harrastavat tai tilapäisellä tauolla olevat, jotka joko haluavat enemmän kuin saavat tai saavat jotakin muuta kuin haluavat.

En jaksa uskoa, että olin Suomen ainoa 31-vuotias kokematon. Se osa ihmisiä vain on näkymättömissä - näkyviä ovat ne, joilla on suhteita, olivatpa ne sitten onnellisia, onnettomia, lyhyitä tai pitkiä. Minullakin oli tapana antaa ymmärtää puolitutuille, että on minulla jotakin suhteita joskus ollut. Asian todellista laitaa en sanonut ääneen kenellekään. Ehkä sen joku ymmärsi rivien välistä, mutta jos ymmärsi, ei paljastanut minulle ymmärtävänsä.

Olihan minulla vaatimattomia yrityksiä hoitaa edes neitsyys pois kuleksimasta. Kerran olin jo niin pitkällä, että oli vieras mies asunnossa keskellä yötä ja vakaa aikomus ryhtyä seksiin. Vakaa aikomus alkoi kumoutua, kun kummallakaan ei ollut kumeja varalla ja mies ei mitenkään suostunut uskomaan, etten ollut ennen seksiä harrastanut. Vartin inttämisen jälkeen olin loukkaantunut siitä, että toinen uskoi mieluummin omiin mielikuviinsa kuin todellisuuteen.

Tuon tapauksen jälkeen en kenellekään kokemattomuuttani enää yrittänyt selittää, sillä ajattelin että mitä vanhemmaksi tulen, sitä mahdottomammalta nykymaailmassa vaikutan. Olisi pitänyt vähintäänkin keksiä lestadiolainen suku taustalle.

Oli ahdistavaa elää niin toisenlaista todellisuutta, kuin ympärillä näkyi (siis ympärillä olivat paitsi tuttujen parisuhteet, ihastukset, rakastukset myös Sinkkuelämät, Salatut elämät, iltayön seksivinkit). Jakauduin tavallaan kahtia, sillä olihan minullakin oma seksuaalinen elämä, oli kuvitelmia, fantasioita ja sooloseksiä. Mutta arkiminä oli ihan muuta kuin se minun seksuaalinen puoleni. Arkiminä oli se, joka oli muiden kanssa tekemisissä, hiukan sivusta mutta kumminkin. Arkiminä rähmi opiskelussa tai töissä, yksityinen minä saattoi kuvitella pimeän huoneen täyteen alastomia ihmisiä.

Edelleenkin minun on vaikea luottaa siihen, että voin paljastaa haluja ja himoja toiselle. Kaikki on ollut niin hirveän yksityistä ja piilotettua kovin pitkään, 'ihmisten ilmoilla' olen lakannut olemasta seksuaalinen, sillä ei ole ollut ketään tarpeeksi läheistä ihmistä, joka olisi sen puolen minussa hyväksynyt. Tietysti se on ollut osin minun pelostani ja arkuudestani kiinni - ei mikään ulkopuolinen ole varsinaisesti estänyt minua olemasta naisellinen nainen. (Hm, vieläkin tuo sanapari hiukan hirvittää, naisellinen, nainen. Ihan varmasti pallolla on naisellisempia ihmisiä kuin minä, on sukupuoleltaan miehiäkin joilla on enemmän naisellisia piirteitä kuin minussa. Omalla tavallani olen nyt naisellinen - ja olisin kai voinut olla sitä aeimminkin.)

Jos osaisin, niin aloittaisin mission niiden puolesta, jotka ovat ihan sivussa ja pieniä, parittomia ja näkymättömiä. Ei se asema kaikille varmaankaan ole ongelma, mutta ihan tarpeeksi törmää arvoihin ja asenteisiin, joissa vanhapojat ja -piiat ovat jotakin peräkammariosastoa, niitä joiden viimeinen käyttöpäivä on jo aikaa sitten mennyt, ja joita ei kukaan 'normaali' huolisi. (Huom.: Vanhapojilla ja -piioilla en tarkoita nyt ah niin muodikkaita sinkkuja, jotka harrastavat kyllä seksiä seurapiirinsä kanssa, mutteivat ole vielä löytäneet sitä oikeaa.) Aivan kuin kovin avomielisessä ja liberaalissa ajassa olisi oikeasti vain yksi normaali seksuaalisuus: olet ensin epävarma teini ja ihastut, kännäätte ekan kerran ohi, tai (kunnollisemmassa versiossa) tyttö menee lääkäriin hakemaan pillerit ja makaatte jomman kumman kotona, sitten kokeilette ja eroatte ja palaatte yhteen, tai vaihtoehtoisesti eroatte heti ja kumpikin on suhteissa tahoillaan, jatkuvasti joku potentiaalinen kumppani vähintäänkin kiikarissa, jollei ihan samassa sängyssä. Sitten kun olet sanotaan 25, niin alat vakiintua ja mietitte perhettä ja menette naimisiin ja saatte lapsen tai kaksi, sitten alkaa tuntua tylsältä seksi, kun olet sanotaanko vähän päälle 30 (tai 40) ja ihastut työpaikan jomppaan/johannaan ja mietit, eroaisitko ja aloitat kakkossuhteen/et aloita/eroat... Tuo on se normaali, kaikkine variaatioineen.

Ja toisella puolen on sitten jokin 'tosi rakkaus odottaa' -kampanja, jossa väännetään romanttisen herttasarjan ideaali uskovaiseen muotoon. Tässä 'tosi rakkaus' -versiossa on siinäkin Se Toinen olemassa, on vain Pidättäydyttävä ja Kieltäydyttävä riittävän pitkään.

Kolmatta puolta ei muka ole. Ei ole sitä puolta, jossa on yksin itsensä kanssa nuorena, ja parikymppisenä ja vielä kolmekymppisenäkin.

Hei haloo. Tässä kuvassa on virhe.