Äh

Äh on yksi tämän blogin kuvailusanoista blogilistalla. Äh on tänään erityisen tarpeellinen.

Tänään oli vuoden viimeinen terapiakerta. Tänään oli pakko myöntää, että se pari päivää kurkussa jäytänyt kipu ja muissa rööreissä tuntunut tukkoisuus on ihan oikea flunssa (joka ei kumminkaan ole heittänyt kuumetta edes sen vertaa, että voisi hyvällä omallatunnolla maata kotona sängyssä saikulla). Tänään on iltamyöhällä vielä yritettävä saada kummipojan joululahja pakettiin ja paketti matkaan Tornioon asti. Ja äh, pms. Äh huomenna työterveydessä työhöntulotarkastus, sen taustalomake oli kolme sivua pitkä ja sai minut tuntemaan itseni (plus kaikki sukulaiset) aivan sairaaksi sakiksi. (Oikeasti se lomake oli mahdoton, muistaakseni sain ruksittua vanhempien & isovanhempien tautilistalle kaikki muut taudit paitsi allergiat ja astman. On sokeritauti, on sydän- ja verisuonisairaudet, on mielisairaus, on alkoholismi, on silmänpainetauti. Sain myös omiin vanhoihin - tai nykyisiin - tauteihin kaikki kuviteltavat vaivat peräpukamista alkaen.)

Ja miksimiksi miksi noilla on lomakkeessaan kohta, jossa kysytään ihmisen pituus ja paino? Oikeasti, pitääkö aikuisen ihmisen tietää senhetkinen kilopainonsa? Miksi? Olen viimeksi käynyt vaa'alla joskus keväällä, kun olin yksinäni käymässä vanhempieni luona. Heillä on vaaka - minulla ei. Eikä vaakaa tule olemaankaan. Yhdessä vaiheessa elämää asuin solussa, jossa kämppis tykkäsi pitää vaakaa kokovartalopeilin edessä eteisessä. Hyppäsin sillä hänen vaa'allaan jatkuvasti ja ahdistuin. Jälkikäteen olen miettinyt, että harvalla kai paino on ihan staattinen suure. Se vaihtelee syömisten, kuukautiskierron ja vuorokaudenajan mukaan. Mutta punnituksen oletus on siinä, että paino kuuluisi hallita. Painon muutos on muka aina merkki jostain (lihomisesta tai onnistuneesta laihdutuksesta, lähinnä). Siis jokainen painon nousu aiheuttaa ahdistusta ja lasku taas tyytyväisyyttä, tässä maailmassa, näissä hyvinvointioloissa, joissa lihavuus on pahoinvoinnin merkki ja laihuus taas tavoite.