Pitkän päivän ilta,

aamulla kahdeksaksi töihin, töistä bussilla terapiaan ja bussilla taas kotiin. Täällä klo kuuden jälkeen.

Edelleen käytän ruokaa hölmösti. Kotona kävelen suoraan jääkaapille ja teen voileivän, toisen ja kolmannen. Sinänsä se ei ole kauhean vaarallista, kun päällä ei ole voita ja meetwurstia. Mutta periaatteessa tarvitsisin jonkun muun keinon nollata (työ)päivä ja siirtyä vapaalle.

Joku muu juo, minä syön.

Jos vaikka lukisin kirjaa? Kirjoittaisin? Joogaisin? Se reitti jääkaapille vain on hirveän tuttu, sille lipeän automaattisesti, kun olen yksin, väsynyt ja nälkäinen.

Nälkäänsä pitää syödä, mutta pitääkö sitä ruoka hotkia seisaaltaan jääkaapin vieressä suoraan kiposta?

No, oikeasti tämä on vielä pieni juttu. Koitan olla syyttelemättä itseäni, vaikka olen siinä ihan hirveän hyvä. Olen tosi hyvä rypemään kohtuuttomissa itsesyytöksissä ja tosi huono auttamaan itseäni vaikeuksissa. Siis, olisin voinut syödä vielä nopeammin ja vielä enemmän, sain lopetettua melko pian. Fyysisesti olo on melko hyvä, en ole ähkyssä. Oikeastaan ihan hyvä, tämän päivän jälkeen. Töissä oli yksi ihminen sairastunut ja työjärjestelyt menivät sitä myöten uusiksi, soittelin heti aamusta työkaverille kotiin (inhoan ihmisten häiritsemistä tuolla lailla... mutta oli pakko kysyä, voisiko hän vaihtaa vuoroa ja tulla silloin kun sairastuneen olisi pitänyt tulla). Päivä oli hiukan kireä ja terapiaan mennessä satoi vettä, sieltä palatessa räntää.

Jos nyt söin kolme voileipää, eilistä kylmää kasviswokkia, purkillisen yosaa ja lakritsia kourallisen, niin ei se maailmaa kaada.

Taidan mennä lukemaan kirjaa. Ihana huomata, että pystyn keskittymään lukemaani helpommin kuin ennen. Ei tarvitse pinnistellä päästäkseen käsiksi romaanin maailmaan.