Luettelo

Täällä paukkuu, tasaisesti. Ei vielä likikään puolta yötä.

Olen ennenkin tehnyt listoja, paperiseen päiväkirjaan. Etenkin silloin kun on tuntunut, että tarvon suossa tai seisovassa vedessä, eikä mikään mitä teen vaikuta itseeni tai ympäristöön, olen kirjoittanut näkyviin asioita, jotka oikeasti ovat toisin kuin ennen. Tällä hetkellä tuntuu päinvastaiselta: virtaus niin luja, että olisin aiemmin pitänyt tällaista mahdottomana.

Siis

Mies kosi minua viime uuden vuoden päivänä.
Järjestimme hääjuhlat.
Ostimme asunnon.
Asunto oli 150 metrin päässä työpaikasta. Seuraavien viikkojen aikana selvisi, että työpaikkani vakinaistetaan vuoden vaihteessa ilman koeaikaa (olinhan toukokuusta asti tehnyt samaa työtä).

Nuo olivat ne kenties muidenkin silmissä merkittävät asiat. Ne ovat minullekin merkittäviä: olen kuvitellut, etten mene koskaan naimisiin enkä varsinkaan järjestä juhlia - inhoan keskipisteenä olemista, vai inhoanko? Ehkä enemmänkin olen oppinut, ettei huomionhakuisuus ole suotavaa... Vielä toissavuonna ihmettelin itsekseni ystävää, joka suunnitteli avomiehensä kanssa asunnonostoa - mietin, etten ikinä haluaisi olla pankin vuokralaisena vuosikymmeniä. Ja vielä viime talvena vaikutti mahdottomalta saada tältä paikkakunnalta vakituista paikkaa - tämä on koulukaupunki, alan ihmisiä, nuoria ja päteviä, valmistuu jatkuvasti yliopistosta, ja iso osa heistä kärkkyy kanssani samoja paikkoja. Aiemmin uskoin, että vakituinen paikka olisi minulle henkisestikin 'mahdoton', minulla oli kokemusta vain pitemmistä koulupesteistä, ja niissä pelkän syyslukukauden aikana mennyt romuksi.

Sitten on vain omassa mielessä merkittäviä asioita.

Olen jaksanut käydä yhtä aikaa töissä ja terapiassa.
Olen saanut avattua seksuaalisia jumejani - kas, kävin jopa Makuuhuoneen maustekaupassa kahdesti, ihan itsekseni ja ilman kenenkään taustatukea.
Olen toteuttanut isoja asioita hyväksyttämättä niitä vanhemmillani ennakolta.
Olen oikolukenut yhden käsikirjoituksen ja tulostanut omaa raakavedosta 40 sivua.
Olen näyttänyt työkavereille tunteitani (yleensä työssä en kykene muuhun kuin kilttiyteen ja hätäilyyn, mutta Vieteri-kissan autokolari ja sen jälkeinen leikkaus sai minut itkemään ja nauramaan vailla suodattimia).
Olen (samaisessa Vieteri-kolarissa) rukoillut korkeampaa voimaa (joo, olen ennenkin rukoillut, mutta tässä oli myös usko siihen, että jokin voima ON olemassa, eikä se voima ole mikään Joulupukki. - Mitä minusta mahtaa kertoa se, että joudun elämäni isoimpaan tunnekuohuun, kun lemmikkikissa on vähällä kuolla?)
Olen päässyt irti (piilo)vihaisuudesta miestä kohtaan ja luotan enemmän kuin ennen.
Olen ollut ajattelematta työasioita vapaa-ajalla.
En tunne itseäni - olen muutamassakin kohden toiminut ihan toisin kuin olisin kuvitellut toimivani.

Uusi Vuosi on jo Australiassa, kohta täällä myös. En kirjoita sille toiveita tai suunnitelmia, tekisin niistä kumminkin vaatimuksia itselleni. Haluan säilyttää ajatukset sellaisina häilyvinä mahdollisuuksina.

Hyvää Uutta Vuotta :-)