Seksi on ollut

vaikeaa. Haluton en ole ollut, kovin kompleksinen vaan. Kompleksinen olen kai vieläkin, mutta vähemmän vakava.

Minulla on ollut kuvitelma, että kaikilla muilla on yleinen seksin ohjekirja hallussaan, tieto siitä, mitä tehdä ja miten olla missäkin järjestyksessä. Olen ollut osin itseni ulkopuolella, kun olen miettinyt, miten minun pitäisi olla.

Sekään ei ole hirveästi auttanut, kun puolisko on sanonut, ettei minun tarvitse olla yhtään mitään. Minun mielessänihän nuo pitäisi-vaatimukset ovat, itse rakennettuja. Osin rakennuspalikat löytyvät lapsuudesta, osin kai yleisestä seksipuheesta, osin sitten luonteestani.

Olen arka kertomaan omista haluistani tai edes näyttämään sitä, että haluan. Olen pelännyt toisen reaktioita, lähinnä torjuntaa, jotakin 'einoinvoituntea' -lausetta. En osaa oikein samaistua keskimääräisiin naiskokemuksiin, en esim. pidä silmiin tuijottamisesta, koen sen kiusallisena. Monesti seksin jälkeen on päälle vyörynyt ahdistus, joka on selittämättömyydessään ja jäsentymättömyydessään ollut pelottavaa.

Tässäkin kohden on muutos: nimettömiä ahdistuksia ei enää ole (lainkaan?). Oli pitkä vaihe, jossa lukkiuduin melkein joka kerta seksin jälkeen. Vaikka jokin ajatus ahdistuksen syistä päässä olisi ollutkin, en kyennyt sanomaan sitä ääneen. Saatoin aloittaa lauseen ja jumiutua siihen, unohtaa mitä olin sanomassa. Se puhumisen vaikeuskin ahdisti, huomasin että syyttelen itseäni siitä, miten typerä olen, kun en pysty puhumaan.

Eilen taisin kirjoittaa, ettei äiti osannut puhua kuukautisista. Vanhempani eivät yrittäneetkään antaa mitään seksivalistusta nuoruudessani. En tiedä, olisinko sitä heiltä kaivannut. Jälkikäteen ajatellen olisin kaivannut heiltä hiukan lämpimämpää suhdemallia. Olisivat edes joskus halanneet, puhuneet tunteista, olisivat edes nukkuneet samassa sängyssä. Heillä oli kaksi laverisänkyä vierekkäin, kun olin aivan lapsi, alle kouluikäinen. Myöhemmin sängyn osat siirrettiin erilleen ja seuraavassa vaiheessa isä muutti patjalle keittiön lattialle nukkumaan, minä ja äiti nukuimme makuuhuoneessa.

Niin, juuri nyt seksin jälkeiset hetket eivät ahdista. Se on kummallista melkein, sillä ahdistus ja seksuaalisuus ovat kulkeneet mielessäni erottamattomina. Vaikka seksistä on saanut energiaa, niin ahdistus on syönyt siitä ison osan. Ahdistus huipentui taannoin. Ehkä vuosi sitten sanoin kumppanille, että pelkään yhdyntää ja tunnen kipua siinä. Sen asian ääneen sanominen tuntui kuolettavalta, siinä pisteessä olin aivan varma, että saan vastaukseksi sen 'einoinvoituntea' -lauseen. Mies oli hämmentynyt ja hukassa, mutta kuuli mitä sanoin. Meillä oli pitkään seksiä ilman yhdyntää, kunnes sitten tajusin, ettei pelkoni enää olekaan niin iso.

Nyt ajoittain kaikki tuntuu leikiltä. Hyvä.