Muuttaminen ja irti pääseminen

Asun nyt isossa kaupungissa, olen syntynyt pienessä, sellaisessa, joka syntymäni aikaan oli vielä kauppala. Melkein kaikki tunsivat toisensa ja vähintäänkin tiedettiin, mitä kenenkin isä/äiti tekee. Pienenä se ei kai niin kovin haitannut (en muista?), mutta nuorena häpesin sitä, että isä oli eläkkeellä teollisuusvartijan työstään ja äiti taas ei tehnyt mitään, oli kotona vaan.

Jostakin ala-asteen viimeisiltä vuosilta alkaen vanhemmat olivat koko ajan kotona ja minä olin se, joka kävi muualla, koulussa. Olisin kipeästi tarvinnut omaa tilaa, mutta kaksio ei laajentunut itsestään. Jossakin vaiheessa vanhemmat suunnittelivat muuttoa kolmioon, mutta se peruuntui kun isä ei saanut pankista lainaa.

Murkkuiässä aloin haaveilla siitä, että muuttaisin, pääsisin isoon kaupunkiin. Lukion viimeisellä hain opiskelemaan vähän joka suuntaan, olin jopa teknisen opiston pääsykokeissa, sillä jonnekin minun oli pakko päästä jotta pääsisin pois kotoa ja saisin oman huoneen.

Hämmennyn, kun tapaan ihmisiä jotka ovat ikänsä asuneet samalla paikkakunnalla. Liki kaikki lapsuudenaikaiset luokkakaveritkin ovat lähteneet pois siitä pienestä kauppalasta Porin kupeessa. Sinne ovat jääneet vain ne, joiden on ollut pakko jäädä. Elämä olisi yksinkertaisempaa (ja kenties tylsempää ja rajoittuneempaa), jos olisi jäänyt sinne missä vanhemmat asuvat, valinnut opiskelunsa ja työnsä sen mukaan, ettei tarvitse vaihtaa paikkakuntaa kuin korkeintaan tilapäisesti.

En usko, että olisin päässyt kiinni omaan elämään, jos olisin jäänyt vanhempien lähettyville.

Minun on vaikea uskoa että nuo muuttamisen välttäneet ovat irti vanhemmistaan. Työpaikalla havainnoin lauseita, yhdeltä näistä muuttamattomista tulee lauseita 'mun äiti sanoi, että pitää/kuuluu xx', toinen kertoi, että vanhempansa olivat hänen puolestaan taannoin asuntoesittelyssä ja varasivat hänelle asunnon. Nämä ovat nelikymppisiä naisia molemmat, ja ahdistun heidän puheestaan. Toisaalta ei kai minun tarvitsisi. Jokainen saa elää tavallaan. Minusta tuntuu mahdottomalta, että voisi olla kovin onnellinen tai tyytyväinen, jos vanhemmat hallitsevat omaa elämää vielä aikuisenakin.