Olen aika levoton ihminen, vaikka on kestänyt pitkään tajuta se. Levottomuuteni ei ole sellaista hälisevää ja kontaktia ottavaa laatua, vaan olen levoton ihan oman mieleni sisällä (ajatukset laukkaavat tuhatta ja sataa) . Ulkopuolisen silmissä saatan näyttää ihan tyyneltä, tiettyyn pisteeseen asti ainakin.
Reagoin helposti muiden ihmisten levottomuuteen ja hermostukseen. Toisaalta ihmettelen niitä, joilla näyttävät olevan lehmän hermot. En vaan tajua, miten he sen tekevät - miten eivät hermostu, hätäänny, ärsyynny tms., eivät sitten millään.
Minulla on huonoja tapoja, joilla ruokin omaa levottomuuttani. Järjestän mielelläni hälyä ympärille. Minun on vaikea pysähtyä ja olla vaan, pitää avata tietokone, surffata netissä, kuunnella musiikkia, mikrottaa pakastemansikoita ja ajatuksissaan pähkiä seuraavaa työpäivää, plus sitä milloin jatkan pari tuntia sitten aloittamaani kirjaa (Anna Lassilan Pimeän sylit) plus sitä, aionko katsoa tv-uutiset jossakin välissä (ja niin, tuliko teeveestä jotakin katsottavaa, tänään?).
Kävely on yhdenlaista meditaatiota. Kävelin sumussa ja pimeässä tänään töiden jälkeen, tuoksuvaa ilmaa, mullan ja metsän hajua. Lukeminen on ihanaa - olen kai tietämättäni aina käyttänyt lukemista huomion siirtämiseen oman elämän asioista sinne romaanin toisaalla-maailmaan. Olen melkein oppinut jo joogaamaan kotona - voin hetkittäin keskittyä pelkkiin liikkeisiin ja hengitykseen, kunhan ensin saan alustan levitettyä lattialle sopivan tyhjään tilaan.
Tarvitsisin vielä jotakin, joka rauhoittaa minut kesken päivän tai kesken jonkin paniikinomaisen hetken. Kesken päivän rauhoittumisyrityksiin kuuluu paha tapa syödä paljon ja nopeasti aivan kuin ruuan lappominen sisään muka painaisi jotakin ajatusten off-kytkintä. Ei syöminen auta tässä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti