Hajonnut kaava

Edellisessä kirjoituksessa luettelin kovin varmasti, mitä eilen ja tänään teen. Eipä pitänyt se kaava paikkaansa ja töitten sijasta istun kotona potemassa tikattua sormea. Tapaturman yksityiskohtia en viitsi enää toiseen kertaan toistaa, kirjoitin ne jo tänne.

Sänkyyn pääsin vasta likellä yhtä yöllä. Sänkyyn pääseminen ei tarkoittanut nukahtamista, vaan valvoin melkein koko yön. Osin särystä, osin siitä, että eilinen muistutti kaiken epävarmuudesta - iski jonkinlainen turvattomuus ja olo hallinnan menetyksestä.

Se vaativa osa minua oli ylen äänekäs yöllä: se moitti ja marisi (sormijuttu oli ihan oma moka, ei sellaista olisi saanut tapahtua) ja se myös oli vaatimassa minua seuraavana päivänä töihin, vaikka tikannut lääkäri oli kirjoittanut perjantain sairaslomaa ja optioinut vielä seuraavaakin työpäivää sanomalla "Kuulostele nyt, miltä se maanantaina tuntuu". Vaativa osa minua stressasi työmaalle soittamista aamulla, mitä sanoisin, miten esittäisin asian (Tässä kävin niin ikävästi, että mulla on nyt sormi kipeänä ja sairaslomaa tämä päivä... ehkä hieman vähättelevä lausahdus... mutta eihän tämä ole mikään iso juttu, kyllä mun oikeastaan pitäisi mennä töihin... jne, jne.)

Yöllä kuulin mielessäni kuvitteellisia dialogeja. Niissä kollegat päivittelevät, miten olen hankkinut itselleni saikkua olematta oikeasti sairas - eihän sitä vasemman käden keskisormea duunissa tarvitse... Laiskuuttaan se Meri vaan jätti tulematta.

Tämä sairasloma-asia taitaa vaatia puhumista terapiassa. Mielessäni on ihan liian iso kynnys sille, milloin "saa" jäädä pois töistä. Ja itselleni kriteerit ovat erilaiset kuin muille: saatan flunssaiselle työkaverille sanoa, että päivän poteminen kotona auttaisi. Omalle kohdalle en sitä potemista sallisi.

Tämä nykyinen pesti alkoi viime toukokuun alussa. En ole sinä aikana ollut kertaakaan poissa töistä. Jos nyt olisin jollakin lailla työkykyinen myös tämän viime iltana tikatun sormen kanssa, niin entä sitten? Joskus voisin antaa itselleni luvan olla ja toipua ilman huonoa omaa tuntoa. Kyllä ne siellä töissä päivän pärjäävät ilman sormipuolta työpanostani.

Toinen puoli minusta (se ei-vaativa) selittää kaikkea mystiikan ja intuition kautta. Ja se toinen puoli sanoo, että veitsi saattoi lipsahtaa yliväsymyksen ja stressin takia. Aiemmin olen vähän vastaavissa tuntemuksissa esim. kaatunut ja loukannut jalkojani niin, että on ollut pakko hidastaa tahtia. Oikeasti tarvitsinkin sen yhden päivän toipumisajan ja pitkän viikonlopun tuoman tauon - tämä ja viime viikko ovat olleet henkisesti väsyttäviä.

Ja taas toisella puolen on se sisäinen itsekriitikko, joka ei antaisi armoa, ei ei ei. Hmp. Toivottavasti pääsen tähän käsiksi terapiassa tänään - sinne menen, vaikka miten olisi sairasloma.