Antaa anteeksi

Voisin antaa itselleni anteeksi.

Antaa anteeksi mitä?

Sen etten osannut nuorena irtautua, sen että jäin kiinni vanhempiin ja jäin kiinni heidän antamiinsa malleihin. Jälkikäteen olen hävennyt sitä, hävennyt aina kun jossakin muualla olen kuullut toisenlaisista ratkaisuista: miten on tapeltu ja menty vaan, vaikka on kielletty. Miten on liftattu ja reilattu maailman ääriin. Miten on oltu 15 v. ja niin rakastuneita, vaikka mamma ja pappa ovat suunnilleen maanneet poikittain rakastavaisten tiellä.

Minulla on 1990-luvulta opiskelijaboksista otettu valokuva, minä ja vanhempani siinä. Olen yli 20 ja ulkoisesti aivan kuin vanhempani, pyylevä ja kumara ja hiukan hämmentynyt ilme naamalla katson kameraan.

Se että lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, oli tarpeeksi iso irtiotto. Sen isompaan en kyennyt. Olisi ollut liian isoa silloin tajuta, että olen kokonaan erillinen vanhemmistani. Kovin moni teini ei yleensäkään sitä tajua, mutta monelle riittää se, että he seuraavat vanhempiensa jälkiä. Vanhemmille on yleensä luonnollista se, että lapsensa jossain vaiheessa ihastuvat, alkavat seurustella, kenties muuttavat yhteen.

Äitini muutti pois lapsuudenkodistaan, kun hän oli 38 (ja isä oli juuri kosinut häntä). Äiti suhteuttaa kaiken itseensä: äidin silmissä parikymppinen tytär oli kai kuin hiukan isompi lapsi, ei hän sen ikäisenä tehnyt itsenäisiä päätöksiä. Isä suhteuttaa kaiken itseensä: isä on avioton lapsi ja lapsuudessaan isättömyydestä kärsinyt. Isä on lähinnä pelännyt, että tytär joutuisi raskaaksi. Molemmille naisen seksuaalisuus on ollut mahdollisen häpeän aihe ja se "sopiva" seksuaalisuus kovin kapeaa: ei ole pitänyt herättää huomiota naiseudella (se olisi vaarallista, voisi joutua raiskatuksi tai vahinkoraskaaksi).

Tuosta on kovin pieni matka siihen, että häpeää omaa sukupuoltaan ja kokee sen uhaksi. Kaikki oikeastaan olisikin hyvin, jos olisi sukupuoleton.

Jotenkin noin sen teini-iässä päättelin: on turvallista olla sukupuoleton. 1980-luvulla oli ensimmäinen aids-epidemia ja valtio päätti valistaa turvaseksistä niin, että kaikille teineille postitettiin ilmainen valistuspaketti, mukana kondomi ja esitteitä. Vanhempani ilmoittivat ykskantaan, että se on heidän mielestään minulle tarpeeton enkä saa sitä. Tuostakin jutusta myöhemmin mietin, miten voin olla niin alistuvainen, etten edes yrittänyt protestoida. Mutta ei minulla tainnut olla eväitä protestiin - en voinut puolustaa omaa seksuaalisuuttani tai tarvetta tietää tai yhtään mitään, kun koko asia tuntui olevan jollakin tarkemmin määrittelemättömällä tavalla "huono".

Minulle jäi tilaa vain kirjoissa. Luin kaikkea, tosin en juurikaan rakkausromaaneja tai harlekiineja. Luettuna seksuaalisuus ei hävettänyt, oikeassa elämässä kyllä.