Olen muutamaan otteeseen vaihtanut tämän blogin kuvailusanoja blogilistalla. En tiedä, vastaavatko ne mitään muuta kuin omia mielikuviani näistä kirjoituksista.
Luultavasti tänne on eksynyt eräitä lukijoita sanojen seksuaalisuus, ruumiillisuus, sukusalaisuus, toipuminen -sanojen takia.
Ei, täällä ei ole raiskaus-, insesti-, seksipaljastus-, pettämisjuttuja.
Minulla on ongelma siinä, miten kirjoittaa seksuaalisuudesta tai ruumiillisuudesta. On oikeastaan kovin vähän tapahtumia tai tilanteita, joita voisin tähän kirjata. Sukusalaisuudestakin on kovin vähän konkreettista kerrottavaa: on tuffa, jota en ole koskaan tavannut.
Katsoin pari päivää sitten pikkuelokuvan, jonka sivujuonne avasi yhdenlaisen näkökulman. Siinä mies muisteli ensi-ihastusta teini-iässä, ihastus oli ollut molemminpuolinen, murrosikäiset olivat sopineet, että he vielä aikojen päästä joskus tapaisivat. Mies oli vuosia elänyt siinä luulossa, että sovittu tapaaminen vielä toteutuisi. Olisi elokuvan mittainen tarina kertoa, miksi tapaamista ei tullut. Oikea elämä oli kuljettanut miehen ja naisen sivupoluille ja aina vaan etäämmäs toisistaan (etäämmäs myös niistä melko onnellisista nuoruuskuvista).
Elämäni tuntuu kelaantuvan toisin päin. Nuorena ei ollut ketään oikeaa ihastusta. Oli se yksi tyttö, jota ihailin. Oli myös yksi luokan poika. Tietääkseni näillä ihailemillani luokkakavereilla oli lievä romanssi joskus lukiossa. Olin itse ihan sivussa, en osannut olla muuta kuin sivussa.
Tunsin itseni poikkeavaksi. Muut elivät, minä poikkesin - vaikka miten olin koulussa, kuosissa, hyvissä arvosanoissa.
Miten kirjoittaa sivullisuudesta, kun päähenkilöstä väkisinkin tulee keskipiste?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti