Tuttavalliset paneskelut

Postiluukusta tipahti tänään lehti, jossa Heli Roiha tilitti kahden vuoden selibaattiaan (näemmä myös toisaalla blogoslaviassa on luettu sama juttu).

Anteeksi kun junnaan samoja asioita, mutta minulla on tällä blogilla diktaattorin oikeudet junnata vaan. Imagen jutun jälkeen oli pakko taas kerran ihmetellä, miten oikein hahmotan olemistani ja itseäni.

Kolumnissa Roiha kirjoittaa"kyllästyin tuttavallisiin paneskeluihin ihmisten kanssa, joiden kanssa olisin ihan yhtä hyvin voinut olla panematta".

Niin. Mutta kun. Ei tuollaisia ihmisiä ole minulle olemassa. Seksi sisältää niin ison paljastumisen uhan / mahdollisuuden, ettei mitään "tuttavallista paneskelua" ole. Edes seksi puolison kanssa (hetkinen, seitsemäs tuttavuusvuosi menossa) ei ole tuttavallista paneskelua, vaan joka kerralla hiukan hämmentävää. Aina on hetki, kaksi, tai kolme, jolloin haluaisin piiloutua tai haluaisin manuaalin olemiseeni. Hetkiä jolloin epämääräisesti luulen, että olen jollain lailla "väärin". Toisia hetkiä, joilloin unohdan ajatella väärää tai oikeaa. Kolmansia hetkiä, jolloin kuulen omat ääneni jostakin etäältä ja huvitun niistä.

En ole ikinä harrastanut seksiä kännissä, en edes lievässä humalassa. Silloin kun yritin hoitaa neitsyyttä pois kuleksimasta, hain rohkaisua ryypystä ja toisesta (ja kolmannesta). Ne kerrat vaan eivät johtaneet ihan yhdyntään.

Ensimmäisen vuoden seksielämääni (ikää 31, hetikohta 32) olin joka kerta seksin jälkeen päivän tai pari sekaisin. Siis mieli ja ruumis irti nykyhetkestä, molemmat kiinnittyneinä siihen viimeisimpään kertaan (tai tulevan fantasiointiin). Onnekseni opiskelin tuolloin, näennäisesti istuin luokkahuoneessa, pää oleili muualla. Onnekseni meillä ei ihan jokapäiväinen seksielämä ollut, muuten olisin kai hukannut todellisuuden kokonaan.

Minulla on ainakin yksi vielä seksiäkin yksityisempi asia: laulaminen. En ole ikinä laulanut puolison kuullen. Koulun pakollisten numerolaulujen jälkeen en ole tainnut laulaa yhtään kenenkään kuullen. Pienenä (ennen kouluikää) nautin laulamisesta, pidin omia leikkikonsertteja ja "sävelsin" omia kappaleita. Koulussa tulin kai nolatuksi (en muista). Laulaminen muuttui salaiseksi. Joskus vieläkin saatan laulaa yksin kotona, kun olen aivan varma, ettei kukaan ole kuulemassa. Kenties tämä joskus muuttuu.