Pidetäänkö minusta?

Terapia tuntuu livenneen vanhan puhumiseen, sellaisten asioitten pyörittelyyn, jotka suurimmaksi osaksi olen jollekin jo kerran puhunut.

Kai koen niiden asioitten puhumisen jollain lailla turvalliseksi. Omista asioista puhuminen on minulle vaikeaa, mieluummin olisin piilossa. Puhuisin vaikka muista ihmisistä, ihmettelisin heidän käytöstään ja olemistaan. Silloin voisin itse olla piilossa.

Oikeasti pitäisi puhua niistä tunteista, jotka tulevat tielle ihan arkipäivässä. Kuten siitä, että näyttelen kilttiä, näyttelen sellaista ihmisitä, joka todennäköisesti sopii kaikille. Näyttelen ihmistä, josta kuvittelen muiden pitävän. Pelkään, ettei minusta pidetä. Pelkään että minua inhotaan.

Juu, tiedänhän minä ettei ole väliä, vaikkei minusta pidettäisikään. Silti aina vaan menen mukaan miellyttämispeleihin.