Huono minä

Niin, se huono minä on ollut olemassa riippumatta koulunumeroista tai opintomenestyksestä.

Huono minä on yhteydessä vanhempiin, sosiaalisiin pelkoihin ja sukupuolisuuteen. Huono minä on se pikkutyttö, joka halusi saada kiitosta vanhemmilta (mutta ei saanut). Huono minä on se Meri, joka oli yksin kun kaikki muut olivat jo valittuja pesäpalloon/jalkapalloon/koripalloon/lentopalloon. Huono minä on se Meri, joka häpesi sitä että on nainen ja halusi rohkaisua ja ihailua (mutta ei saanut).

Huonous tulee minun ja muiden ihmisten väliin. Koen etten ymmärrä - eikä minua ymmärretä. Ja kun en ymmärrä (näkymättömiä sosiaalisia sääntöjä, pelejä, koreografiaa), niin olen tyhmä ja huono, enkä voikaan ymmärtää tai tulla ymmärretyksi.

Taannoin seurasin, miten äitini toimi yhden ystäväni pienen lapsen kanssa. Hirvitys... Hän ei kuunnellut hiukkaakaan sitä, mitä lapsi yritti sanoa. Hän selitti jatkuvasti ääneen sitä, mitä lapsi hänen mielestään halusi - eli hän selitti omia kuvitelmiaan.

On huono uskomus uskoa, etten tule ymmärretyksi. Se on ollut totta joskus lapsuudessa ja myöhemminkin, mutta sen ei tarvitsisi olla totta enää. Kun vaan saisin uskoni toiseksi...

Miten uskonkin niin helposti itseni kannalta huonoja asioita itsestani. Hirmu hyvä olen uskomaan... omasta mielenterveydestä piittaamatta. Kärsi kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat. Olen kai saanut mallin myös tähän itsestä pahan uskomiseen ja puhumiseen äidiltä.

Uh. Tässä on liian monta äiti-lausetta. Ei äiti näillä miksikään muutu. Enkä minä. Jollain lailla olen hukassa sen kanssa, miten saisin tunnemaailmani muuttumaan.