Terveisiä ei-terveeltä työpaikalta

Ajattelin ensin kirjoittaa pitkän pätkän työkaverista. Sitten ajattelin, ettei hänestä kirjoittaminen ole olennaista. Olennainen on pelkistettävissä paljon pienempään.

Siis: työkaverissa on täydellisyydentavoittelijaa ja kontrolloijaa. Minussa on myös täydellisyydentavoittelijaa, mutta kontrolloija en ole, ainakaan samalla lailla. Stressaamme molemmat kovasti heti kun jokin ei mene 'hyvin'. Minä hätäännyn, tämä työkaveri taas suuttuu.

Työkaverilla on syntipukki. Syntipukki on yhtä kuin työpaikan työllistetty. Viimeksi tänään työkaveri sanoi, miten ihanaa on, että työllistetty kohta lopettaa. Työkaveri ei sanojensa mukaan kestäisi enää ollenkaan tuota työllistettyä (joka on ollut paikassa kohta vuoden, tullut siis ennen kuin minä aloitin).

Ahdistuin jollain lailla työllistetyn puolesta. Minusta hänen työntekemisessään ei ole mikään erityisen pielessä, hän vaan ei ole samanlainen perfektionisti kuin työkaveri on. (Jos hän olisi yhtä perfektionisti, niin... hirvitys, eihän meidän toimipisteessä muuta kuin stressattaisiin ja huudettaisiin.) Teki mieli puolustaa työllistettyä, mutta en osannut muuta kuin todeta yleispäteviä: Sinua tuntuu tosiaan häiritsevän työllistetty. Mä en osaa ottaa siitä paineita...

Työkaveri muistutti tässä vaiheessa, että kyllä Merikin silloin olisi raivona, jos olisi jo melkein vuoden katellut työllistetyn hommia, se on niin laiska, käy töihintulon jälkeen ensimmäisenä aina kahvilla (niin muuten moni muu työmaalla myös... mutta työkaveri itse ei kahvia juo).

Työkaveri on minusta aika ikävä ihminen. Herättää muistumia äidistäni. Ensimmäiset kuukaudet kuvittelin, että työkaveri on vihainen jostakin, hänen puheensa kun on ajoittain niukkaa ja töksähtelevää (runsaasti hiljaisuuksia, siis). Koin että hän arvostelee minua - ihan mahdollista on, että hän arvostelikin esim. esimiehelle, mutta minulle suoraan hän ei kritiikkiä esittänyt (rivien välistä vain olin kuulevinani sitä). Nythän hän moittii minulle tuota työllistettyä.

En hirveästi haluaisi osallistua näihin selän takana haukkumsiin. En osaa jämäkästi niistä vetäytyäkään. Olen vähän ameebana en kenenkään puolella.

Työkaveri on liki ikäiseni, ei siis mikään teini. En ymmärrä, miten hän on noin kyvytön näkemään omaa käytöstään ja miten hän ei osaa asettua toisen asemaan. Eiväthän nuo varsinaisesti ole minun ongelmiani, mutta kun hän on vihainen, niin minunkin on vaikea säilyttää omaa mielenrauhaa.

[Edit. Kirjoitin näemmä sittenkin pitkästi työkaverista. Olkoon... En jaksa tiivistää.]