Taidan yrittää mennä päiväunille. Nukuin viime yön huonosti ja heräsin hetkeä ennen kellon soittoa raivokkaaseen painajaiseen. Yksityiskohtia en muista, mutta siinä oli tappajapölynimuri, joka räjäytteli ihmisiä veren ja mahalaukun nesteitten sekaiseksi sohjoksi. Olin kerrostalohuoneistossa yhdessä joidenkin tuntemattomien ihmisten kanssa, osa meistä oli jo räjähtänyt kuoliaiksi ja ruumistohjoa oli joka puolella. Juuri ennen heräämistä heitin pölynimurin johdon ikkunasta ulos.
Kuulostaapa hilpeältä splatterilta.
Yleensä en näe ainakaan tämän lajin painajaisia. Lapsena olen nähnyt paljon pahoja unia, olen kävellyt unissani, narskutellut hampaita, puhunut unissani..
Eilisen lapsiasian puhuminen ääneen ensin terapiassa ja myöhemmin puoliskon kanssa liikautti jotakin minussa. Ihan oikeassa elämässä minun on kovin vaikea ilmaista edes pientä ärtymystä. Todellisuudessa en edes huuda suuttumuksesta saati että olisin fyysisesti aggressiivinen. En muista että koskaan olisin lyönyt ihmistä tai eläintä. Miksi sitten uskon, että "aivan varmasti" tappaisin omat lapseni?
Otan kai liian vakavasti suuttumuksen tunteet. En "saisi" suuttua tai raivostua, ja kun kumminkin niin käy, syyllistyn ja pidän itseäni hirviönä. Hirveän huono kuva minulla on itsestäni, kuvittelen aiheuttavani tuhoa läheisilleni, vaikka miten yrittäisin olla toisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Väkivaltaiset unet eivät psykologini mukaan kerro siitä että oikeasti olisi väkivaltainen ihminen. Oikeasti ne symboloivat ratkaisemattomia ristiriitoja. Itse koin tiedon vapauttavaksi. Taas uusi tapa jolla alitajunta juksaa.
Totta! Puhuin tänään tuosta unesta terapeutin kanssa... Unessa oli siis imuri, joka ei imenyt vaan puhalsi ilmaa ja puhalsi sitä ihmisten sisälle, ihmiset sen seurauksena räjähtivät. Terppa tulkitsi yksinkertaisesti, että räjähtäminen on vihan tunnetta, joka pääsee ilmoille (ja vihasta pelkään seuraavan jotakin kamalaa, jonkin yleistuhon... loppu omaa tulkintaa :)
Lähetä kommentti