Heräsin aamulla lievään valoon makuuhuoneessa - kevät alkaa olla liki.
Töissä mietin yhtä tuttua, joka tekee ihanan rauhallisesti hommansa esim. kurssien vetämisessä. Ihan eri tyyli on hänellä kuin minulla, hän on kuin hyvin määrätietoinen juna, joka etenee radallaan aikataulussa... Mutta toisaalta hänellä on myös laput silmillä: hän ei oikein kuule eikä näe muuta kuin oman kurssimateriaalinsa ja ohjelmansa.Hän on myös vetänyt samat jutut vuodesta toiseen samalla lailla (näin mulle kerrottiin). Ehkä minun hötkyilevässä kuuntelevassa poukkoilussani on omat hyvät puolensa. Ainakaan en missään vaiheessa unohda läsnä olevia ihmisiä.
Jospa nyt alkaisin vähitellen nähdä muitakin kuin vikoja tekemisissäni.
Töitten jälkeen makasin sohvalla lukemassa romaania (Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa). Oi autuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti