Pienisieluinen ihminen... (osa kolme)

Tämä ystävä jonka valintoja olen viimeiset pari kirjoitusta kärvistellyt, on menneisyydessä auttanut minua valtavasti. Hän esimerkiksi sai minut laittamaan rajoja vanhemmilleni opiskeluaikana. Matkustimme paljon yhdessä - olimme reilaamassa ja halpisturistimatkoilla - enkä ikinä olisi kyennyt lähtemään noille matkoille yksin (matkalla oleminen on minusta ihanaa, mutta minun matkustamiseni on herättänyt hirveästi huolta äidissä, niin paljon huolta, että olen jättänyt toteuttamatta joitain matkoja - en ole pitänyt matkaa kaiken läheisissä heräävän murehtimisen arvoisena).

Ystävä oli 90-luvun alkupuolella vuoden opiskelijavaihdossa. Olisin itsekin halunnut lähteä vaihtoon, mutta pelkäsin liikaa omaa pärjäämistäni (ja totta puhuen pelkäsin, millaisen "sydänkohtauksen" vanhempani olisivat saaneet). Ihailin ystävää, kun hän lähti vieraaseen maahan ja outoon paikkaan.

En tiedä, missä tämä hänen seikkaileva ja riippumaton puolensa on nyt. Kaipaan sitä vanhaa ystävää. Minun silmissäni ystävä on muuttunut huonolla tavalla keski-ikäiseksi ja minun on vaikea suhtautua häneen nyt. Jos olisin vaikkapa tänä vuonna tavannut hänet ensimmäistä kertaa (jos hän vaikkapa olisi samalla työpaikalla), niin pitäisin häntä mielenkiinnottomana.

Noin yleensäkin ystävyyksissä arvostan liikaa omaa aikaa ja tilaa - en jaksa keskusteluja hyvistä ruokaresepteistä, kaupan tarjouksista, tv-ohjelmista, ilmasta, viikonlopun tekemisistä. Saan pidettyä yhteyttä niihin ihmisiin, joita jollain lailla ihailen. En tarkoita, että he olisivat silmissäni täydellisiä. Kaikkea muuta. Ihailu tulee siitä, että he ovat ratkaisseet jonkin asian, joka minulla on vielä ratkaisematta. Tiedän, että pari nykyistä lähiystävääni on jollain lailla tasapainossa oman luovuutensa kanssa, kolmas on kaiken ristiriitaisuutensa pelastajaksi löytänyt hengellisyyden (joogaa, meditaatiota, ayruvedaa), neljäs osaa elää liki luontoa, maalla, pienten lasten ja koirien kanssa... Ystäväni oli joskus itsenäisempi kuin minä, hän opetti minua itsenäisyydestä. Nyt hän kai voisi opettaa minulle suvaitsemista, en vain tiedä osaako oppia.