Kiltteily

Kiltteilyksi nimittäisin tämänaamuisen työtilanteen:

Minun piti laskea aamulla kassa (operaatio, jonka olen nykyisessä työpaikassa tehnyt kerran aiemmin, silloin mukana oli sekä pikkupomo että kollegani, joka on tähän asti hoitanut kassanlaskennat yksin). Taannoin sovittiin, että kassanlaskentavastuu jaetaan minun ja tämän toisen kollegan kanssa. Tänään oli siis ensimmäinen laskukertani.

Otan stressiä laskennasta, sillä homma on tupsahtanut vastuulleni vähän puun takaa. En ole ollut kaupoissa tai kioskeissa töissä. Laskentaoperaatio sinänsä ei olisi kovin ihmeellinen, kunhan ynnätään, että kassanauhan summa täsmää ja lasketaan pohjakassa pois tilityksestä. Mutta tilityksen byrokratia vaatii erittelyjä (muitakin kuin kassanauhassa näkyvää erittelyä), kahdenlaisia a4-papereita, nitojaa, reijittäjää, yhtä mappia, allekirjoituksia, turvapussia, sisäisen postin kirjekuorta henkilölle x osoitteeseen o. Kaikki tilityksen mukana kantuva sälä on sitä osuutta, jota en oikein ymmärrä ja kun en ymmärrä, niin en tahdo muistaa ja kun en tahdo muistaa, niin stressaan, vaikka kirjalliset ohjeetkin ovat olemassa.

Tänään oli ylimääräinen ongelma: yksi kolmas kollega, jolla oli (kirosana) sillä hetkellä (kirosana) joutoaikaa, ja hän halusi sen joutoajan käyttää jutustelemalla kanssani niitä näitä. Hän varmaan kuvitteli osallistuvansa kassan laskuun ja kuvitteli auttavansa minua ja kuvitteli tekevänsä itsensä tarpeelliseksi, mutta minulla paukkuivat henkiset otsasuonet, kun ei päänupin kapasiteetti olisi mitenkään riittänyt sekä jaaritteluun että siihen varsinaiseen työhön. Tein tilitystä siinä missä kassakonekin on - eli läpikulkupaikassa - ja yhdeksän kieppeillä siitä ohi oli mennyt jo 5-6 henkeä.

Terapiassakin vinguin, etten osannut selväsanaisesti viestittää aamuiselle kollegalle oloani (tämä tyyppi on sijainen eikä hänellä ole mitään tekemistä työpaikan kassanlaskennan kanssa, tosin hän entisessä elämässään on ollut pankkivirkailija). Sanoin kyllä, että minua stessaa operaatioon liittyvä ylimääräinen sälä - kenties se lause yllytti häntä erityisesti "auttamaan". En sanonut, että tarvitsen nyt keskittymistä ihan yksin. En osannut muotoilla sitä kohteliaasti, tuli mieleeni vain: "Mene pois, mun tarttee tehdä tää valmiiks."

Souvaaminen kassan, kuittien ja rahojen kanssa kesti lopulta runsaan tunnin ja sisäinen vieteri sen kun kiristyi. Esitin kollegalle kumminkin sopuisaa ja mukavaa, kun mielessä pyörähti, ettei hän pahassa tarkoituksessa siihen jäänyt rupattelemaan. Ja mielessä pyörähti sekin, että olen taas kauhean epäsosiaalinen kun ärsyynnyn, ja kyllä joku muu olisi häiriintymättä toisen ystävällismielisestä jutustelusta.

Olen välillä tolkuttoman varovainen ja nieleskelen sisäänpäin. Ei sillä mitä kollega tuossa ajatteli ole pierun vertaa väliä - väliä oli sillä, että olisin tarvinnut omaa rauhaa homman tekemiseen.

Äskettäin tuli puolison kanssa puheeksi tilitys (hän oli tehnyt saman työn samojen paperitöiden kanssa samalla viikolla). Hän tokaisi: Jos joudun laskemaan kassan niin, että meillä on muita talossa, niin linnoittaudun työhuoneeseen, panen oven kiinni ja sanon että tapan jos ovi avataan ennen kuin saan summat täsmäämään.

Pidän puolisoa vähemmän jännittäjänä ja stressaajana kuin itseäni. Tuli pieni tilannepäivitys: aamuinen ei olisi kenellekään tainnut olla kovin kepeä paikka. Olinpa sievästi kilttinä - ensi kertaan olen varustautunut muutaman napakan lauseen kanssa. Ja taidan siirtyä tekemään seuraavaa laskuoperaatiota työhuoneen puolelle, siellä voi laittaa oven kiinni, eikä väkeä lauko ees taas.

Mutta miksen mä voinut tätä jo aamulla tajuta?