Haa! Sain kuukauden lisää aikaa - siltä minusta tuntuu. Jostakin olin saanut päähäni, että terapia loppuisi toukokuun alussa. Terppa sanoi tänään, että takaraja onkin toukokuun loppu.
Hyvä. Ei kai se toukokuu mitään olennaista tuo lisää, mutta olo on kuin olisin lahjan saanut.
Ja minä muka olin sitä mieltä, ettei terapian loppuminen huoleta lainkaan. Itseään voi näemmä huiputtaa kovin helposti. Niin, minähän haluaisin olla hyvä terapoitava ja tehokas ja vaikka mitä. Hyvän rooliin kuuluu mielessäni, että suhtautuisin lopettamiseen tyynesti ja fiksusti.
Miten nyt taas putosinkaan tähän: asettelen itselleni tunnevaatimuksia, koitan määritellä, miltä tietyssä tilanteessa "kuuluisi" tai "saisi" tuntea? Puoliso on välillä puuttunut tuohon kun suustani on livahtanut jokin vaativa tunne-lause. Hän on sanonut, että anna nyt hyvä ihminen itsesi edes tuntea ilman arvostelmia...
Amen. Juu. Helpommin sanottu kuin tehty.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti