En ole suunnitellut lisääntymistä

Terapiassa ryökäisin suustani asian, jota en aiemmin tainnut edes sivuta.

Siitä olen puhunut juu, etten halua lapsia eikä puoliso halua lapsia, me kollektiivisesti emme halua. Olen tainnut sanoa senkin, etten käsitä miten pienen lapsen tarvitsevuutta voi kestää, sillä kun ei ole alkua vaikkapa aamussa ja loppua illassa, vaan se jatkuu aina vaan, 24/7.

Tuo tarvitsevuuden kestäminen on vain osa kuvaa. Omissa mielikuvissani minä äitinä tarkoittaa murhaajamutsia, sellaista naista, joka päätyy lööppien ja asiallisempienkin lehtien otsikoihin tapettuaan lapsensa lääkkeillä/köydellä/vasaralla/tulella/vedellä/hapenpuutteella.

Olen ollut tuosta tappokuviosta aivan varma. Olen ollut aivan varma siitä, että jossakin vaiheessa itsehillintä pettäisi ja aivan tolkuton raivo johtaisi peruuttamattomiin tekoihin.

Kummallista että pystyn puhumaan noista ajatuksista vasta kun ne ovat muuttuneet vähemmän ehdottomiksi - ja kun itse aihe on teoreettinen (edelleenkään minä ja hän, me emme halua lapsia). Muistaakseni näitä ajatuksia on ollut niin kauan kuin olen jollain tasolla osannut ajatella parisuhteen mahdollisuutta. Ainakin on ollut se eräs tyyppi, jonka kohtasin 19-vuotiaana ja joka sen yhden illan aikana alkoi jo kehitellä mahdollista seurustelua (meille) ja siis myös mahdollista yhteistä tulevaisuutta. Muistan että tyyppi puhui lapsihaaveistaan ja minä ajattelin, ettei meistä ikinä tulisi mitään. En minä voisi lapsia saada, se olisi tietoista murhaajaksi ryhtymistä.

Minulle on ollut hirveän tärkeää saada toiselta varmistus, ettei hän halua lapsia. Kaikki lapsihaaveiset miehet ovat olleet vaatimassa minulta mahdotonta, nähneet minut kuvitteellisten lasten hoivaavana äitinä - ja minä olen nähnyt itseni niiden lapsien pahimpana uhkana.

Nyt vasta olen alkanut pitää uskoani hulluna ja hölmönä. Sille ei ole mitään perusteluja - se on vain uskomus. Yhtä hyvin voisin uskoa synnyttäväni Nobel-palkinnonsaajia. Kaiken tähänastisen perusteella on syytä olettaa, että huomaan hyvissä ajoin, jos tai kun oma mielenterveys alkaa olla itseä tai muita vahingoittavalla tolalla.

En halua lapsia edelleenkään. Mutta on kiva ettei tarvitse suhtautua esim. kuukautisten myöhästymiseen alkuna ketjulle, jonka lopussa odottaa laajennettu itsemurha.