No niin, tämänpäiväisen ystäväpähkimisen seurauksena kirjoitin ystävälle kirjeen, ihan kynällä ja paperilla (hän kuuluu ihmisiin, jotka omistavat kyllä sähköpostin, mutta lukevat postiaan vain työpaikalla yhteiskoneelta säännöllisen epäsäännöllisesti).
Isoin "menetys" tässä voi olla se, että haaskasin kirjoittamiseen runsaan tunnin tästä illasta. "Menetys" konkretisoituu, jos en saa ystävältä vastausta. Kysyin suoraan, millaiset tuntemukset hänellä on tästä hetkestä (sanoin senkin, että jos joutuisin hänen nahkoihinsa, niin minua ahdistaisi).
Katsotaan nyt. Kokemuksesta tiedän, että jos minä en nosta asioita puheeksi, niin on turha odottaa hänen sitä tekevän. Meille on muodostunut vuosien myötä yhdenlainen roolijako, jota en osaa purkaa. Siinä roolijaossa minä olen se keskustelunavaaja ja pohtija, hän on enemmän käytännön touhuaja ja neuvoja. En nyt jaksa jäädä junnaamaan siihen, mitä päätin tuossa joskus taannoin (päätin: lopetan keskustelunavaajan roolissa, en halua olla aina se aloitteentekijä...).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Itse ajattelen, että meillä on kuitenkin aika rajallinen mahdollisuus vaikuttaa toisten elämään. Jokainen toimii oman arvo- ym. maailmansa mukaan. Jos turvallisuus on pääarvo, niin silloin toimii turvallisuushakuisesti.
On tietenkin aina hyvä keskustella asioista. Tosin arvostelevalla sävyllä voi loukata toista pahoin.
Niin, se isoin syy kirjoittamiseen on siinä, etten tällä hetkellä tätä ystävää tapaa juuri ollenkaan ilman puoliskoaan. Lähinnä tuo ärsyttää (tapaamisissamme on aina myös ystävän avomies mukana). Ja siitä avomiehen mukanaolosta johtuu, ettei keskustelua pahemmin ole meidän välillä ollut viime vuosina... Ja siitä tulee taas oma ärsytyksensä, kun toinen tuntuu liukenevan olemattomiin.
Jossakin taustalla on minulla myös ajatus siitä, että ystäväni olisi tavallaan elämättä kaikella sillä laajuudella, millä hän oikeastaan voisi elää, niin kuin tuossa eilisessä kirjoituksessa selitin... Mutta se taas voi olla ihan omaa kuvitelmaani.
Tämä ystävä moralisoi yhdessä vaiheessa aika painokkaasti minun tekemisiäni. Ilmeisesti emme kumpikaan toistemme mielestä elä niin "hyvin", kuin olisi tarpeen. Jonkun muun kanssa yhteydenpito olisi jo jäänyt - viime vuodet ovat olleet hiljaiseloa molemmin puolin. Mutta jos on liki 20 vuotta ollut lähiystävä, niin ei ole ihan helppo vain antaa suhteen hiipua.
Joo ymmärrän. Mullakin on yksi pitkäaikainen ystävä. Sellaiset kulkee vähän eri kaliiperissä kuin muut. Nille voi loukkaantua ja pitää vuoden taukoa, mutta ne kuitenkin pysyy. Varmasti joskus tulee aika että taas lähenette.
Lähetä kommentti