Minun pitäisi lopettaa googlaaminen sinne tänne. Lueskelin äsken muutamaa vestibuliitti-aiheista juttua, eikä olo niistä varsinaisesti parantunut. Ja sitten vielä TherapiaFennica toteaa näin:
"Vulvassa sijaitsevat kondyloomat eivät muodosta suurta riskiä maligniteetin suhteen ja niiden hoidossa kannattaa olla melko konservatiivinen. Liian aggressiivisella hoidolla saatetaan aiheuttaa pahempia oireita (vulvodynia, vestibuliitti), kuin itse tauti aiheuttaa."
En osaa olla jossittelemättä tässä kohden, sillä jos tuo pitää kohdallani paikkaansa, niin se vuoden 1991 kondyloomanhoitorumba sairastutti minut. Lisäksi se sai aikaan ihan helvetinmoista ahdistusta ja gynekologipelon. Olin siis silloin mennyt YTHS:n lääkärille epämääräisten virtsatievaivojen, alavatsakipujen ja kirvelyjen takia. Virtsasta ei löytynyt mitään, sain jotakin aineenvaihduntaan vaikuttavia pillereitä, mutta ne eivät auttaneet. Minut lähetettiin ultraäänitutkimuksiin ja virtsaputken tähystykseen (jälkimmäinen oli melkoisen kivulias toimenpide). Ultrassa näkyi kysta munasarjassa, ja sain pikalähetteen paikallisen keskussairaalan naistentautien poliklinikalle. Siellä oli sitten päivystävä gynekologi, keski-ikäinen mies, ja ensimmäinen gynekologikäyntini ikinä. Jännitin niin paljon, etten osannut jännitykseltäni edes sanoa, että jännittää. Lääkäri runnoi sisuksiini jonkin tähystimen (?), operaatio oli sitä virtsaputken täyhystystä kivuliaampi. Siinä sivussa hän löysi myös kondyloomia ulkoisilta limakalvoilta. Jälkikäteen minulla kulki mustelmavyö alavatsan päällä (hän kun myös tunnusteli munasarjat) ja vuosin verta ja mulla oli paitsi syöpäepäilys myös tieto sukupuolitaudista - jonka olin saanut ihan ilman seksiä noin vaan lennosta nappaamalla.
Kuukauden päästä oli jatkotutkimus. Lääkäri oli toinen, nuori naiskandi, joka marssitti diagnoosinsa tueksi lauman lääketieteen opiskelijoita. Makasin siinä tuolissa koivet levällään ja valkotakit vakuuttivat: kysta oli kadonnut. Kondyloomat päätettiin hoitaa laserilla pois (poliklinikalla, nukutuksessa). Papanäyte oli puhdas.
Ja tästä eteenpäin oireet jatkuivat edelleen, mutta olin päätellyt, että niistä on ihan turha selittää mitään. Annoin olla. Koitin toipua edellisistä tutkimuksista. Taidan toipua niistä edelleen.
Jos voisi valita jotakin hetkiä elämästään pois, niin noista toisen opiskeluvuoden tutkimuksista ei seurannut mitään hyvää. Mutta kun en pääse aikakoneella säätämään niitä olemattomiinkaan... Ilman noita juttuja olisin luultavasti vähän enemmän sovussa kroppani kanssa ja osaisin hoitaakin itseäni paremmin. Esimerkiksi olisin uskaltanut mennä lääkäriin hiukan aikaisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti