Omakuvan negatiivi

Terapiassa eilen taisin päästä käsiksi aika isoon ja monitahoiseen asiaan.

Kovin helposti vieläkin koen, että olisin väärä. Tuohon "väärään" liittyy erilaisuus, se ettei elämäni ole mennyt niin kuin keskimäärin tämänikäisten elämät. Väärää on myös henkisellä puolella - "pitäisi" olla sosiaalisempi, "pitäisi" olla itsevarma, "pitäisi" olla ahdistumatta ja masentumatta. Fyysisesti olen ollut "väärä" koko ikäni. Lapsena enemmän kuin nyt -lapsuuden väärään liittyvät epäonnistumiset liikunnallisissa leikeissa, hiihto-luistelu-palloilu-voimistelu -vaikeudet ja yleinen kömpelyys. Nuorena tuli rumuus ja lihavuus, väärä sukupuoli - tosin en olisi halunnut mieskään olla, olisin halunnut vapaaksi nais-leimasta, mutta en osannut siitä vapautua, osasin vain ahdistua siitä, miten väärä olen. Miten en osaa meikata, en pysy pystyssä korkokengissä, miten en kehtaa laittaa hametta päälle, miten epämukavia ovat rintaliivit, en osaa kuherrella miesten kanssa, olen tönkkö jähmeä kipsihymy vaan... Ja nyt taas: miten väärä olen kun seksissä on ahdistavaa ja vaikeaa, joku muu osaisi olla itsevarma vapaa valloittava riehakas aistikas sensuelli.

Eivät nämä "olen väärä" -ajatukset ole minulle hyväksi, mutta en osaa päästä niistä irtikään. Parhain selitykseni on ollut: en olisi voinut tehdä/tuntea/kokea muullakaan tavalla. Silti tuo "en olisi muutakaan voinut" on kuin kuravettä joisi, lievä paskan maku tuntuu viimeistään nielaisussa.

Terapeutti pyysi tuomaan ensi kerralle vanhoja valokuvia. Ensi kerta on maanantaina. Ne valokuvat ovat jossakin sekalaisessa pahvilaatikossa, joka on ollut sekalainen viimeisten viiden muuton ajan. En oikein kestä enkä siedä vanhoja valokuviani, näytän niissä jotenkin toisenlaiselta kuin mitä itse muistan.

Noh, mutta jotakin hyvääkin. Kävimme perjantaina katsomassa Einoa, joka oli ylen sievä kaikessa pentupörröisyydessään. Kesäkuun alussa Eino sitten muuttaa meille...