En taida kirjoittaa pitkästi. Epäilen että nyt voisin kirjoittaa itseni suohon toistelemalla omia ahdistuksenaiheitani.
Koitan huomenna soittaa gynekologiajan, en kyllä tiedä miten sinne menen sitten joskus. Kaivelin vanhoja papereita, vuosina 1990-91 oli se minun sairausepisodini. Kauan aikaa sitten - mutta omassa mielessä ne olot ovat lähellä. Välillä tuntuu, etten ole edennyt mihinkään niistä vuosista - äh, livahti ahdistuslause tähän.
Miehelle en osaa asiaa selvitellä yhtään enempää, tuntuu että menen vaan jumiin ja johonkin kummalliseen tilaan, jos yritän puhua siitä. Mieluusti olisin ajattelemattakin. En vaan osaa. Hullua, kun tämä ei ole edes mikään uusi juttu. Kohta seitsemän vuotta olen odotellut, että kiristykset ja kivut häipyisivät. Pitääkö sitä juuri nyt ahdistella tämän kanssa, kun olisi ollut aikaa aiemminkin? (Tai no, olenhan minä aiemminkin... Ne ahdistukset vaan ovat tulleet ja menneet, ilman muutosta.)
Näh. Ei tämä mihinkään johda, tämä kirjoittaminen. Olen aika lailla yksin. Siinä ei kyllä ole mitään tavallisesta poikkeavaa - alusta alkaen olen ollut yksin kaiken n-alkuisen fyysisen olemisen kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti