Väsyttää. Illalla töissä törmäsin ihmiseen, joka omalla olemuksellaan ja lauseillaan tahtomattaan sai minut ihan sekaisin (koin että hän arvostelee minua ja etsii virheitä, on vihainen ja tyytymätön). Iski melkoinen sisäinen hermostus siinä tilanteessa ja olin punainen kuin tomaatti.
Punastus. Joku muu kai säntäisi sympaattiseen salpaukseen, minä en osaa ottaa punastumista kovin isona asiana. On kyllä inhottavaa, kun naamaa kuumottaa kuin leiritulella istuisi, mutta isommin kärsin sinne tänne hätäilevistä ajatuksista. En usko, että hermosalpaus tuohon ajatuspuoleen vaikuttaa, etenkin kun minun hätäilevät ajatukseni eivät pyöri punastumisen ympärillä. Ne ovat vaan yleistä epävarmuutta ja hermostusta ja jännitystä.
En yleensäkään ymmärrä, miksi punastuminen on joidenkin ihmisten mielestä niin kamalan noloa. En muista, että minua olisi erityisesti juuri punastelusta kiusattu. Hämmentävää oli taannoin, kun eräs häiriköivä asiakas siitä huomautti.
Minusta itkeminen on kamalan noloa, mutta sen estämiseksi ei kai tehdä leikkauksia. Tässä parisuhteessakin meni muutama vuosi niin, etten kyennyt itkemään miehen nähden. Aina hölmistyn, kun törmään käsityksiin siitä, että naiset itkeskelisivät ihan vaan huvikseen tai manipuloidakseen. En tunne naisia enkä miehiä, jotka käyttäisivät itkemistä hyväkseen.
Terapeutilla olen kyennyt itkemään yhtä helposti kuin yksin ollessani itken. Itkujen aikana olen kyllä miettinyt, että pitäisi "käyttää" aikaa johonkin hyödyllisempään - puheeseen siis. Isoa edistystä silti - että aikuinen saa itkeä kun itkettää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti