Henkinen mutapainiottelu sisäisen itsekriitikon kanssa päätyi tänään 3-1 voitokseni.
Pääosa vääntöä käytiin tällä kertaa työajan ulkopuolella. Kas näin:
Sisäisen itsekriitikon mielestä minun pitäisi huolehtia tämän talouden ihmisten ja eläinten ruokapuolesta. Töiden jälkeen olisi kriitikon mielestä tehokasta mennä suoraan kauppaan, kaupasta kotiin ja kotona sitten laittaa ruokaa - kas kohta olisi lämmin ateria valmis, eikä kello olisi kuin puoli kuusi (aamuvuorosta palatessa) tai puoli yhdeksän (iltavuorosta palatessa).
Lemmikkieläinkauppa on käsittämättömän kätevästi sijoittunut - työmaata vastapäätä, noin 200 metrin päässä kotoa. Yritin kyllä selittää itselleni, etteivät raksut ja mössö ole ihan lopussa - miten olisi huomenna? Maanantaina? Menin silti ostamaan kolmen kilon pussin "nirsoille kissoille". Saavat keskenään päättää, kuka se "nirso" on.
Piste itsekriitikolle.
Kotona mies oli jo asettunut päiväunille - ilmiö, jonka edessä itsekriitikko heittäytyy marttyyriksi. Tuo sen kun makaa, ja mää kannoin kauppakassit / mun tarttee laittaa ruokaa / siivota kissojen hiekkaloota.
Mikään muu kuin minä itse ei estä minua menemästä päiväunille.
Asetuin siis sohvalle kirja (Lotta Lundberg: Klovnin kyyneleet) mahan päällä. Luin. Torkuin. Luin taas.
Vähintään kaksi pistettä minulle.
Tässä vaiheessa itsekriitikko oli luovuttanut ihmisruokakaupan suhteen. Mutta päivällinen piti sen mielestä tehdä - olin kolmena päivänä syönyt samaa mössöä (soijarouhepihvejä ja maustettuja tattarisuurimoita), mies eläisi takuulla pelkillä voileivillä tämän päivän (kun makkaraakaan ei ollut jääkaapissa) - minun vikani, kun eläisimme huonolla ruualla ja epäterveellisesti. (Ei, en ole tätä mieltä kokonaan, mutta ajatus pyörähti mielessä.)
Keittiöhässäkän sijaan lähdin ulos kävelemään. Kolmas piste minulle. Kriitikolle voisi kenties antaa puoli pistettä siitä, että ulos mennessäni kannoin kompostin ja vanhoja sanomalehtiä roskiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kriitikko -- vai miellyttäjä, vastuunkantaja, joku jolla on pakottava tarve kontrolloida ja varmistella? Koska mitä tapahtuisikaan, jos kotona ei olisi varmuuden vuoksi riittävää varastoa ruokaa kissoille ja ihmisille? Mitä tapahtuisikaan, jos langat eivät koko ajan olisi tiukasti Merin käsissä? Mitä tapahtuisikaan, jos joutuisi kasvotusten oman epätäydellisyytenä kanssa? Se, etteä tietää itsensä totaalisen epätäydelliseksi ei ole sama asia kuin se, että joutuu sen konkreettisesti kohtaamaan.
t. Vakilukija samojen kamppailuiden keskeltä
Kyllä, myös miellyttäjä, vastuunkantaja, kontrolloija, murehtija! Ja samalla Kriitikko, joka moittii siitä, kun en tee tarpeeksi...
Minun on helpompi hyväksyä epätäydellisyys muissa kuin itsessäni. Voiko tuo sitten olla aitoa hyväksymistä, en tiedä. Taitaa olla oman postauksensa aihe.
Lähetä kommentti