Nukahdin sohvalle iltapäivällä. Äh tätä aamuvuorojen rasitusta.
Töissä ujoilin ihmisille, työkavereille ja asiakkaille. Oli hiukan hermostunut olo koko ajan, kuin olisin salaisen arvostelun alaisena.
Arvostelun pelolle ei ole mitään järkisyytä. Minusta vain tuntuu, että olen joka hetki piinallisen tietoinen, miten muut suhtautuvat minuun. En pääse siitä olotilasta eroon ja lepoon muuta kuin niinä hetkinä, kun puuhastelen yksin jonkin työn parissa. Silloinkin saatan törmätä sisäiseen kriittiseen motkotukseen. Ehkä se sosiaalisissa tilanteissakin nouseva arvostelun pelko on peräisin mielensisäisistä arvostelmistani. Kun itse löydän arvosteltavaa, niin uskon että kaikki muutkin löytävät.
Joskus se sama olo oli myös kotona miehen kanssa ollessa. Olin ylen tietoinen siitä, mitä mies tekee milloinkin, miten liikkuu vaikka keittiöstä vessaan ja tietokoneelleen. Nyt olen rauhassa täällä - tai olemme. Hyvä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Minä täällä taas :-)
Kysyisin tässä jälleen kerran, että kenen ääni siellä mielen sisällä kritisoi? Sinun... vai äidin?
t: Vakilukija (joka on 37 v humanistinainen ja kuntoutustuella depressionsa kanssa)
Jäljet johtavat äitiin... taas...
Kritisointi on niiiin helppoa! Teen sitä automaattisesti melkein koko ajan.
Lähetä kommentti