Tauolla

Viimeinen terapiakerta pitkään aikaan oli tänään aamulla. Jatketaan elokuun lopulla.

Viime viikolla psykiatrilla tajusin ihan ilmeisen asian, se oli ollut nenäni edessä niin isona, etten ollut sitä nähnyt.

Jostakin toisen vuoden puolivälistä lähtien olen suorittanut terapiaa. On ollut muka kiire käsitellä kaikki tarpeellinen ennen kuin toinen vuosi loppuu, on yrittänyt olla kovin puhuvaa ja tulkitsevaa terapiatunneilla, on pitänyt terapiaa jonakin kurssina tai pakettina, joka on kohta valmis ja paketissa.

Hei haloo. Minuudestahan terapiassa on kyse. Niin että valmis? Tuotos? Suoritus?

Olin ahdistunut ja pettynyt, kun eräällä terapiakerralla toukokuussa terppa otti puheeksi kolmannen vuoden mahdollisuuden. Tuntui että olen jollain lailla epäonnistunut - liian hidas tai jumissa tai kertakaikkiaan vaan huono. Minähän olin itse päättänyt, että kahdessa vuodessa on terapiaa tarpeeksi. Kelakin oli päättänyt, sehän myöntää tukea hiukan väljemmin perustein kahdelle vuodelle ja sille kolmannelle on enemmän ehtoja.

Tätä suorittamispuolta itsessäni olen eräille ihmisille yrittänyt selittää. Jos itse yhdistää suorittamisen vain esim. opiskeluun tai ylitöihin tms. kohtuullisen selvästi mitattavaan, ei varmaan voi tajuta tätä.

Välillä suoritan arkista olemista. Tuokin roskapussi pitää viedä, ruokaa pitää laittaa - siis oikeaa ruokaa, ei eineksiä tai pelkkää voileipää - , tuo dvd pitää katsoa, kun se pitäisi palauttaa huomenna, ulos pitäisi mennä kun kerran aurinko paistaa, pyykkiä pitäisi pestä koneellinen ja kaverille laittaa tekstiviesti... Olosta riippuen joko alan tehdä listaamiani asioita tai en - mutta silloinkin ne jutut ovat mielessä ei-tekemisenä, joka on ihan yhtä ikävää kuin suklaalakossa on konvehtien ajattelu. Työmaalla juttelusta saan suorittamista, kun koen että ruokatauolla pitää ja kuuluu puhua vaikka juuri sillä hetkellä ei erityisesti huvittaisi tai vaikka mielessä ei olisi mitään jutunaihetta.

Ainoa juttu johon en saa mukaan suorittamisen hiventäkään, on kissat. Niiden kanssa oleminen on suorittamisen ulkopuolella.

Kunpa osaisin ihan vaan elää järkeilemättä ja suorittamatta ja kontrolloimatta.