Postiluukusta tipahti myönteinen päätös kolmannelle terapiavuodelle.
Kas. Odotin sitä vasta joskus aikojen päästä, kuvittelin ettei näin heinäkuussa mikään liiku mihinkään.
Helpottunut olo. Hämmentynyt myös - miten niin kolmatta vuotta olisi vaikea saada? Vai olenko niiden papereissa erityisesti terapian tarpeessa...
Nyt voin taas kohta alkaa pelätä näitä tavallisia pelkojani. Kuten vaikka sitä, että terapeutti ottaa ja kuolee tai sairastuu. Tai että minä vaan en muutu, liiku, kasva (jumitan sen sijaan). Tai että jokin oikean elämän kriisi tulee ja jyrää kolmannen vuoden (sopisi vaikka vanhempien sairastuminen tai puolison retkahdus).
Äh, en jaksa pelätä. En nyt.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti