Taidan olla perustyytyväinen nyt. Lomaan on niin vähän aikaa (tämä ja ensi viikko), että tiedän jaksavani sinne asti. Terapia jatkuu vielä - ei siis tarvitse olla enemmän valmis kuin olen. Levy kuulostaa hyvältä.
En tiedä, näkyykö tämä perustyytyväisyys lainkaan puoliskolle. Minun on edelleenkin vaikea tuoda julki, miltä tuntuu. Joskus ammoin luulin, että vaikeus koskisi vain huonoja oloja (piti peittää ahdistuksensa, piti näytellä vähintäänkin tyyntä ja tasaista). Eh, kyllä se koskee hyviä oloja myös, kunhan ne hyvät olot ovat minun tuntemuksiani. Siinä aiemmassa "miten merin pitää olla" -kaavassa omia pahoja olojaan ei saanut näyttää ja omat hyvät olotkin piti piilottaa.
Näkymätön lapsi.
Älä ny tollai krekota. Sää ny sukkela olet. Koittasit ny rauhottuu.
Järjetöntä kun vieläkin tulee sellainen automaattinen omien olojen suodatin päälle. Vaikka miten tiedän, etteivät ne minun riehaantumiseni tai onnellisuuspuuskani kohtaisi pilkkaa tai tylytystä, niin silti pidän turvallisempana pitää mielenliikket piilossa. Se mielentilojen piilossa pitäminen taas tekee minusta etäisen ja jähmeän ihmisen - enkä jumalauta haluaisi olla sellainen. En vaan vieläkään uskalla muuta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti