Hepuli tuli ja meni

Muistuma eiliseltä:

Nukuin pitkään, heräsin hiukan ennen yhtätoista. Mieskin nukkui vielä, kissat eivät tilanneet ruokaa. Mieliala hyvä tai vähintään kohtuullinen.

Mitä pitemmälle päivä kului, sitä enemmän päässä alkoi singahdella ärtymystä, ahdistusta ja pelkoa. Ensin oli äiti-puhelu, jossa teki mieleni huutaa äidille, että hän on helvetin tyhmä. (sic!) Hänellä on muutaman kuukauden ollut kännykkä, mutta hän ei oikein osaa käyttää sitä. Hän oli saanut puhelimen mykäksi, kun akku oli loppunut. Hän ei sitten osannut ladata akkua, seuraavaksi ei saanut virtaa päälle, seuraavaksi ei saanut pin-koodia laitettua, seuraavaksi ei saanut pin-koodia hyväksyttyä... Lankapuhelimessa etäohjeistin, mitä pitää tehdä - ja otin ihan älyttömästi pulttia.

Harmaata, pilvistä. Aloin laittaa ruokaa. Pakkasesta jauhelihaa ja suikalevihanneksia ja pinaattia, kaapeista lasagnelevyjä, maitoa, vehnäjauhoja, mausteita. Ihan kohtuullinen olo vielä, hiukan pinnistelevä kyllä.

Samalla tietokone oli päällä, yksi last.fm:n radio soi. Löysin pari mielenkiintoista uutta tuttavuutta, joita etsin likempää. Ei siis mitenkään paska olo.

Söin, mies söi. Nyt alkoikin ärsyttää, se ettei mies puhunut mitään enkä minäkään puhunut mitään - mutta ärryin kun tuntui että puheenaiheitten löytäminen olisi jollain lailla ollut minun kontollani. (Niin kai, jos toisella ei ollut erityistä halua puhua mistään?.. ja kai olisin kaivannut puheyhteyttä.) Hiljaisuus oli kovin lähellä mököttämistä - vaikka en tiedä, miksi olisi mökötetty.

Menin ulos kävelylle ja ahdistus alkoi laukkoa eestaas. Yks kaks tuntui kuin koko oma elämä olisi näytelmää, jossa oikeasti mikään hyvä ei ole totta. Niin kuin nyt minun ja miehen suhde esimerkiksi. Se tuntui kuplalta, joka voisi haihtua tai puhjeta koska tahansa. Seuraava työviikko tarkoitti kolmea aamuvuoroa peräkkäin, ja herätys ennen klo seitsemää tuntui mahdottomalta. Sekin tuntui sietämättömältä, että töissä tällä hetkellä on vakituisesta henkilökunnasta paikalla vain minä ja se kollega, joka herättää minussa ahdistusta ja ärtymystä. En millään jaksaisi taas yhtä työviikkoa hänen kanssaan, en jaksaisi sitä, että nollailen mielessäni tilanteita jälkikäteen, kun hän on ilmeillä tai äänensävyllä saanut minut tuntemaan itseni idiootiksi. (Ei hän mitään erityistä tarkoita... mutta hänellä on tapana sanoa asioita hymyttömästi ja niukasti ja alta kulmain, pieni minä noista päättelee, että minulle ollaan vihaisia.)

Alkoi sataa. Ajattelin seksiä ja sitä, etten millään jaksaisi sitäkään. En jaksaisi olla skarppina, en jaksaisi laittaa puudutusgeeliä, en jaksaisi jollain lailla suorittaa yhdyntää. Ja siihen taas pysähdyin. Enkä tiennyt, miten jatkaa, ajatuksissani.

Tahtomattani suhtaudun yhdyntään niin kuin suoritukseen. Sama ajatus on ollut mukana ennenkin, mutta nämä kipuilut ja lääke on vielä lisännyt suorittamisen oloa. Lasken päässäni, montako viikkoa seksiä "muuten vaan" meillä on ollut ja huomaan miettiväni, että meillä pitäisi (sic!) olla yhdyntä piakkoin. Ja siitä pitäisi selvitä ja kaikista oloista, joita siihen liittyy enemmän tai vähemmän. Kääntöpuolella yhdyntäboikottikaan ei muuta mitään, sillä eivät ne kipupisteet minnekään katoa.

Näistäkin asioista pitäisi tietty puhua, mutta kun minusta tuntuu, että puhumalla teen tästä puolison silmissä vielä isomman ja hankalamman asian kuin se on. Kipuja isompi ongelma on edelleenkin minun päässäni. Esimerkiksi sitten eilen, kun lopulta olimme rakastelussa asti (ei yhdyntää), niin mies sattui sormillaan osumaan toistuvasti yhteen kipuilevaan hermopisteeseen. Minä en saanut sanottua mitään tai korjattua hänen sormiensa asentoa. Minun on hirveän vaikea reagoida omiin kipuihini mitenkään, kun ne tuntuvat sellaisilta, ettei niitä saisi olla. En haluaisi myöntää niitä edes itselleni. Ja vaikka huomaisinkin ne ja myöntäisin niiden olemassaolon, niin olen vaan... Ja inhoan itsessäni sitä passiivisuutta, mutta en saa oltua toisinkaan. En vaan osaa. Etukäteen pelottaa ja ahdistaa, kun tiedän, että tuollaisia hetkiä tulee ja toimin niissä ihan hullusti. En luota itseeni. Ja kun en luota itseeni, niin pelottaa. Jne jne jne.