Syntymä

Oli melkein helppoa vanhempien luona. Kerran heräsi kaikuja vanhasta: pelattiin korttia ja sekoitin pakkaa, jaoin pakan kahtia ja limitin sitten kortit toistensa lomaan. Äiti alkoi yks kaks hokea Et sää osaa. Et sää osaa.

Tuo on tullut hyvin opittua ja sisäistettyä. Vaikka minähän en osaa, eh?

Isä täyttää 85 kesäkuun alussa. Hänen mielensä kiertelee vuosikymmenten takaisissa asioissa. Kun isän ja äidin liitto on mitä on, niin isä ei vanhoista asioistaan puhu vaimolleen vaan minulle.

Minua on lapsena ja nuorena imarrellut isän huomio ja luottamus ja likeisyys. Vieläkin se liikuttaa.

Viimeksi isä halusi muistella, miten hirveää aikaa oli syntymäni. Olin viikkkoja happikaapissa ja epäiltiin että kuolisin. Onhan hienoa, että isä puhuu noita, mutta... Noista kokemuksista kai yleensä pariskunnat puhuvat keskenään.

Äiti ei ole puhunut minulle halaistua sanaa sairaala-ajastani. En tiedä, ovatko vanhemmat keskenään sitä käyneet läpi. Luultavasti eivät. Kumminkin luulisi, että äiti on ottanut tilanteen vähintään yhtä hirveänä kuin isä - ja siitä on ollut vaikea päästä yli.

Minun näkökulmastani äiti ei ole ikinä selvinnyt syntymästäni, ylihuolehtiminen, sitominen ja liika suojeleminen ovat seurausta silloin heränneistä peloista ja minun keskosuudestani. Taannoin luin tutkimuksen keskoslapsen ja äidin suhteesta, yksityiskohdat olen unohtanut mutta ydinajatuksen muistan: koska keskonen on heikommin reagoiva ja joutunut syntymän jälkeen tehohoitoihin ja erotetuksi vanhemmistaan, niin äiti ja lapsi tarvitsisivat tavallista enemmän tukea... Sen tiedän, että vanhempani ovat syntymäni aikaan olleet kaksin - eivätkä he tukea ulkopuolisilta edes yrittäneet hakea, sehän olisi häpeä, jos ei oman lapsen kanssa pärjäisi.

Välillä jossittelen. Entä jos en olisikaan syntynyt ennen aikojani. Entä jos vanhempieni suhde olisi ollut toisenlainen. Entä jos olisin syntynyt toisella aikakaudella - 1950-luvulla olisin kai kuollut saman tien, 1980-luvulla olisi syntymän jälkeinen hoito ollut hiukan inhimillisempää. Ehkä en silloin olisikaan niin kosketusarka ja vetäytyvä kuin olen nyt, ehkä tietyt ominaisuuteni ovat pelkästään seurauksia siitä, että olen ollut letkuissa ja koneitten ympäröimänä ensimmäiset viikkoni?