Puolisko leikattu ja kotona, viime viikon epätavallisuudesta palattu normaaliin.
Pari päivää olen taas vaihteeksi ihmetellyt blogin pitämisen mielekkyyttä. Oikeasti en tiedä, miksi tätä kirjoitan. Tavallaan kai yritän ratkaista elämiseen ja itseeni liittyviä ongelmia. Siis en yritä olla ketterä nokkela kiva hauska haircut-bloggari, sitäkin yritän aina välillä sillä toisella blogilla (jota en ole päivittänyt kai kuukauteen nyt).
Kun tapahtuu jotakin jonka edessä on ihan voimaton, niin hittojako viitsin mitään kirjoittaa, siitä. Voimattomuuden kohdalla edes minä en osaa teeskennellä, että sanat päiväkirjassa/blogissa/ihan millä tahansa virtuaalisella tai paperisella arkilla voisivat taikoa todellisuutta toisenlaiseksi.
Joutuisin vain kirjoittamaan auki sen, etten voi mitään.
Tai ettei puoliskokaan voi mitään. Me - kollektiivisesti! - emme voi mitään, ja sekös on tässä elämässä pelottavaa. Oma voimattomuus. Eihän sitä edes ole - kaikki on niin hallittavissa ja säädeltävissä (siis modernissa maailmassa, Suomessa, Länsi-Euroopassa, 2000-luvulla). Pitää vain osata tehdä oikeita valintoja ja kasvattaa itseään ja valikoida itselleen sopiva ympäristö ja olla olematta luuseri.
Heti kun hiukan helpottaa, niin sitä näppärästi työntää sivuun ja väistää oman avuttomuutensa. Sitä lähtee keräilemään ympärilleen vanhaa tuttua keinovarastoa ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuten esimerkiksi päivittää taas kerran blogin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Jännä analyysi blogikirjoituksesta.
Itse koen että blogi on ollut juuri hyödyllinen kun on ollut niitä pahoja aikoja. Jostain syystä oon aina sillon edennyt eniten. Nyt taas paikallani edistyksen suhteen.
Minusta sinun kirjoituksistasi päätellen olet valovuoden edellä minusta. Analysoit asioita hyvin terävästi, uskon kyllä että pikkuhiljaa ymmärtämyksen laajeneminen auttaa elämänhallinnassakin mutta se ei tietenkään tapahdu yhtä nopeasti kuin "analysointi".
Ja se kuukuppi. En ole itse kokeillut, eikä mulla ole vestibuliittia mutta tamponien käyttämistä inhoan, on tosi hankalaa. Epäilen että kuukuppi olis mulla vielä huonompi. Ehkä et tunne mutta kyllä niitä kuukupin tilanneita ihmisiä, jotka ei kuitenkaan käytä, on olemassa:-)
Haa, tuosta elämänhallinnasta juuri viimeksi puhuttiin terapiassa. Pyörittelyn siirtäminen käytäntöön on vielä kesken, nyt havaitsen niitä tilanteita joissa minun olisi tarvinnut tehdä toisin (esim. olla jämäkkä), mutta silti ne tilanteet vieläkin menevät vanhalla käsikirjoituksella...
En tiedä välittyikö kuukuppi-kirjoituksesta se helpotus, joka tuli kun tajusin ettei minun ole mikään pakko yrittää ja yrittää. Voin vaikka heittää kupin roskiin, jos sen olemassalo vaivaa ja muistuttaa ikävistä yrityksistä :)
Lähetä kommentti