Terapiaa

Miehen mahan päällä makaa kahden kissan kollikasa.

Väsyttää ja pingottaa yhtä aikaa (PMS tai YMS).

Terapiassa olin täynnä sisäistä tyytymättömyyttä tai vaille jäämistä ja aloin purkaa kaikkea kiukkua ja pettymystä... terppa kaivaakin niitä hetkiä, joissa olen sitten kaikesta vanhempien viksahtaneisuudesta huolimatta selvinnyt, kyennyt, pystynyt, onnistunut, iloinnut, kokenut yhteyttä, ollut näkyvä... En päässytkään jumittumaan siihen, miten paljon on ollut pielessä tässä tai tuossa tilanteessa suhteessani vanhempiin.

Terapia toimii paremmin kuin kirjoittaminen. Kirjoitan kyllä näkyviin muistoja ja tunteita, mutta samalla jään kiinni niihin kipeisiin muistoihin ja tunteisiin. On kuin railo mielessä, siihen putoaa ja vajoaa aina vaan syvemmälle, kun havainnoi sen railon muotoja ja omia olojaan. En osaa vieläkään itse nostaa itseäni - mutta sentään tartun köyteen, kun minulle sitä ojennetaan.

Ainakin kaksi psykologia on tätä ennen yrittänyt samaa kuin tässä tämä terppa, ja olen ahdistunut ja turhautunut aina vaan lisää, kokenut pettäväni terpan uskon ja toivon, kun en ole kyennyt edes avun kanssa näkemään muuta kuin pahaa oloa eri olomuodoissa. On ollut kaksin verroin toivoton olo, kun on sen alkuperäisen ahdistuksen lisäksi kärsinyt ahdistusta siitäkin, ettei pääse pois ahdistuksestaan, vaikka terapeuttikin siinä tekee voitavansa.

En osaa selittää, miksi tämä tässä nyt toimii. Terapiakerran jälkeen olin taas vapaa - vapaa kaunoista ja kiukusta ja omista sisäisistä ristiriidoistani. Olin vapaa siitä yli-isosta velvollisuudentunnosta, joka tekee asioista suorittamista ja puurtamista. Tiedän että kaikki paska ja ristiriidat ovat vieläkin minussa, mutta tällä hetkellä taustalla, sivussa, asioina, jotka eivät pyöritä minua ympäriympäriympäri.