Itsessäni

Kirjoitin toisaalle yhden kirjoituksen ja havaitsin: kas, olen ajatuksissani itsessäni.

En aina ole ollut. Olen miettinyt, mitä vanhemmat tekevät (etenkin iltaisin, viikonloppuisin). Olen miettinyt, mitä yleensä ihmiset tekevät (etenkin iltaisin, viikonloppuisin, lomilla). Mutkan kautta se oma oleminen on näyttäytynyt jotenkin vääränlaisena ja tylsänä tai huonona. Miljoona "pitäisi"-ajatusta on puikkinut mieleen: olisi pitänyt käydä vanhempien luona, eihän minulla ollut mitään tärkeää omaa tekemistä (omat tekemiseni eivät ole tuntuneet tärkeiltä). Opiskeluaikana tuntui, että olisi pitänyt käydä bileissä (joissa en käynyt, mutta kuvittelin muiden käyvän). Vähintäänkin olisi tarvinnut viikonlopuksi ostaa jotakin viiniä - kun kerran oli viikonloppu.

Ja sitten joskus kun yritin olla niin kuin muut tai niin kuin "kuului" (mielestäni) tehdä, niin olikin ahdistunut ja eksynyt olo. Se jokin suorittamisen vaatimus pakeni edellä, siirtyi johonkin seuraavaan asiaan.

Nyt on voittopuolisesti ihan samantekevää, mitä muut (vanhemmat, tutut, tuntemattomat ikäiseni, työpaikan kollegat) tekevät. Kuuluisiko tehdä näin tai noin. Minä nyt olen tässä, kirjoitan tätä. Hiukan aikaisemmin katsottiin puoliskon kanssa tv:tä. Heiluttelin kissahärpäkettä yhden paksukaisen (Urhon) pään päällä. Kudoin. Luin romaania. Laitoin ruokaa (ei reseptiä). Kävin ruokakaupassa. Olin töissä. Minun päiväni. Arkinen sellainen. Kohta nukkumaan, aamun herätys 6.50.