Tämä maalaus - jäljennöksenä ja taidemuseon näyttelytekstillä varustettuna - on muutosta alkaen ollut nuppineuloilla kiinnitettynä makuuhuoneeni seinällä.Se (siis Iba N'Diayen Jazz in Manhattan, 1984), on löytynyt joskus 90-luvun alussa museokaupasta Tampereella. Värit ovat lähempänä oranssia ja keltaista kuin tuossa kuvassa. Muistan että juliste maksoi naurettavan vähän (kympin markoissa?). Varsinainen Ndiayen näyttely oli silloin jo ohi, kuva taas on täältä.
Maalaus on kulkenut mukanani rullalla muutosta toiseen ja kolmanteen. Ensin se matkasi Jyväskylään, jossa se oli kolmessa osoitteessa. Sitten Hattulaan, Hattulasta Kankaanpäähän, Kankaanpäästä Orivedelle, Orivedeltä taas Tampereelle. Tämä on Tampere-ajan neljäs koti. Muut saman aikakauden taidejulisteet ovat päätyneet roskiin tai kaapin pohjalle, Jazz on seinällä, kulmista taittuneena ja rei'itettynä ja tahraisena. Siinä yhdistyy kaksi olennaista, tai kolmekin: värit, musiikki ja rytmi.
Hassua. Olen totisen rytmitajuton - en osaa tanssia tai muuta rytmillistä liikuntaa. Silti ihastelen musiikin rytmejä ja etsin rytmiä itse. Kävelen mieluusti yksin, sillä silloin pääsen oman liikkeen rytmiin. Kielestä etsin sanojen, lauseiden ja virkkeiden rytmiä. Kutomisessakin on rytmi: kun hain mallia viimeisimpään käsityöväkerrykseen, ihastuin tietyn kuvion rytmiin. Se tuntui käsissä hyvältä, aivan kuin olisi soittanut.
Erinäisiä kertoja on pitänyt googlata Iba N'Diaye, taiteilija, jonka teokset tuota yhtä lukuun ottamatta ovat minulle tuntemattomia. Tänään googlasin - Iba N'Diaye oli ranskalais-senegalilainen taidemaalari. Hän kuoli tänä syksynä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti