Ei saa?!

Miten paljon minussa itsessäni - piilossa - vaikuttavat vanhempien maailmankuva, heidän arvonsa, asenteensa, uskomuksensa?

Hetkittäin tuntuu, että olen loputtomassa painiottelussa. Tuo työpaikanhaku on siitä lähin esimerkki. Laajemmin tässä on kysymys siitä, mitä minun on lupa tavoitella ja haluta. Jos on jo työpaikka, niin onko lupa pyrkiä toiseen paikkaan, vai pitäisikö pysyä ruodussaan? Ja voiko lähteä toteuttamaan jotakin ihan muuta vain sen takia että haluaa?

Ei samassa työssä pysyminen ole ole "hyvä" tai "paha", se on pelkästään yksi valinta, josta seuraavat asiat ovat osin positiivisia, osin negatiivisia. Mutta vanhempieni maailmassa muuttumattomuus, paikallaan pysyminen, minkään ison tavoittelemattomuus on itsessään hyve. Pitää olla vaatimaton. Ei saa olla pyrkyri. Ei saa olla ahne (siis haluta asioita, olivat ne sitten materiaa tai aineettomia asioita). Ei saa haihatella

Vaikka selkeämmin näen vanhempieni asenteet, niin samat asenteet ovat minussa itsessäni myös. Ne tulevat näkyviin, kun joudun vastakkain omien halujen ja sen mitä "saa" ja "ei saa" kanssa. Pitkän pätkän mietin, onko minun mitään mieltä hakea sitä työpaikkaan. Haaveilenko turhia (eh, onko haaveissa erikseen "turhia" ja "ei -turhia"?)? Eikö minun pitäisi oppia olemaan tyytyväinen siihen, mitä minulla on nyt, sen sijaan että pyrkisin jonnekin toisaanne?

Kadehdin niitä ihmisiä, jotka osaavat tavoitella asioita kyselemättä jatkuvasti "saanko", "onko lupa", "voinko". Olen niin tolkuttoman nöyristelevä, en osaa tuoda esiin sitä mitä osaan, kun sisäisesti olen epävarma siitä, osaanko oikeastaan yhtään mitään (eh, osaanhan minä... mutta samaan aikaan kun on tiedon määrä kasvanut, on kasvanut myös tietoisuus siitä, että osaamattomiakin asioita on... paljon).

Isä oli 35 vuotta samassa työssä, työssä jota hän sanoi inhoavansa. Silti hän vaan toteutti velvollisuuttaan, ei tietääkseni koskaan edes hakenut muualle (eikä hakenut edes tuohon työpaikkaan, se osoitettiin hänelle sotien jälkimainingeissa, olihan hän kätensä menettänyt invalidi). Niin että... Vanhempien jalanjäljissä - sillä erotuksella, etten tätä tämänhetkistä työtä inhoa, tosin se ei välttämättä ole paras mahdollinen vaihtoehtokaan.