Ikiä

Marc Chagall: Les Trois Acrobates, 1926 (Olga's Gallery).

Katsoin pitkästä aikaa Kotikatsomoa, Älä unta nää.

Loistavan tragikoominen tarina.

Päähahmolla Eijalla on yhdessä vaiheessa synttärit (40 v tai jotakin sinne päin). Hänellä on myös lukiota käyvä tytär ja tyttärellä poikaystävä.

Minulla on hiukan pakkomielteinen tapa laskea ihmisten ikiä ja lasten syntymävuosia ja seurusteluikiä. Jotenkin kai yritän tajuta sitä, että niin, suurin osa nuorista alkaa 14-15 -vuotiaina ihastella ja seurustella ja pariutua keskenään, nopeimmilla on kaksikymppisinä jo ns. oma perhe.

Faktoina tiedän tuon, mutta muuten en vain oikein tajua. En tajua sitä, että noiden ihmisten elämä on perustavanlaatuisesti erilaista, kuin minun oli murkkuiässä tai nuorena tai aikuisena. Ihan käsittämätöntä, jos olisi aikuiselämässä koko ajan ollut jokin suhteentapainen olemassa, tulollaan tai loppumassa. Ja vielä käsittämättömämpää on, jos teinivuosilta olisi jotakin muutakin kuin nolostushäpeäahdistuskokemuksia seksuaalisuudesta ja ne kokemukset olisivat yhteisiä jonkun toisen kanssa.

Hm, minun varhaiset hauskat kokemukset sukupuolisuudesta ovat hetkiä, jolloin olen eka- tokaluokkalaisena tyttökaverini kanssa minun kotivessassa. Emme tainneet edes muodon vuoksi leikkiä lääkäriä, vaan tutkiskelimme pelkästään, miten samanlaisilta ja erilaisilta ruumiimme näyttivät. Murrosiässä nuo leikkimiset olivat jo loppu ja mitään iloa tuottavaa ei tullut tilalle. Oli vain kamalan paha olo omassa kropassa.

Ja voi elämä, kohta täytän 39 ja voisin olla vaikka kolmen teini-ikäisen äiti. Paitsi etten voisi, ei ollut parikymppisenä ketään eikä mitään oiretta edes suhteesta, ei ollut vuosiin kahden kympin jälkeenkään.

Aivan kuin olisin soittanut tätä samaa levyä joskus ennenkin... ehkä vielä joskus vaihdan kappaletta, toivottavasti! Lupaan yrittää.

Olisi yksinkertaisempaa, jos olisin jatkanut sitä samaa yksineläjän elämää aina vaan. Tässä kohden tuntuu siltä, etten sovi mihinkään joukkoon. Puolituttujen joukossa vaivaudun, kun lähdetään muistelemaan "nuoruutta". En voi muistella exexex-suhteita tai sitä ns. nuoruutta, kun nuoruuteni on lähinnä romaanien lukemista ja päiväkirjan sivuja. Kuuluisin joukkoon "omituiset yksineläjät", jos edelleen eläisin yksin, silloin se kokemani nuoruus olisi sopiva palanen kuvassa. Jos olisin elänyt sellaisen yleisen kaavan mukaan, niin olisi ehkä selkeämpi vastata siihen, kuka oikein olen ja minne menen. Nyt taas... Ihan kaikki omassa elämässäni on ollut muuttuvaa. Olen muuttanut sinne tänne paikkakunnalta toiselle, olen ollut opiskelijana, töissä, työttömänä, vaihtanut ammattia... Ulkoinen olemus on painossa mitattuna vaihdellut liki 90 kilon ja hiukan yli 50 kilon välillä, kuppikoko d:n ja a:n välillä, kengännumero säilynyt... Kroonisesti minua vaivaa sellainen tunne, että olen ulkopuolinen ja hiukan ulalla. En tiedä, mikä on syytä, mikä seurausta, mikä on objektiivinen tosiasia, mikä omaa (yli)tulkintaa.

Lisätään tähän nyt sekin, että tämän levyn soitossa päädyn joka kerta samaan lopputulokseen: en olisi nuorena osannut enkä kyennyt mihinkään edes etäisesti seurustelua muistuttavaan tai edes pelkkään seksiin. Olen myös hyvin onnellinen siitä, että nyt on mitä on. Ainoa mikä vaivaa on ulkopuolisuuden tunne - vaikka niin, minähän pelkään yhteen joukkoon kuulumista. Pelkään, että joutuisin menettämään itsenäisyyteni, joutuisin sidotuksi velvoitteisiin ja vastuisiin. Niin että...