Yksi kissa sylissä

Näistä asemista on hiukan vaikea kirjoittaa blogia. Yksi kissa sylissä, häntä kainalossa ja pää tuossa kannettavan hiirikentän kohdalla.

Lupasin taas vaihteeksi itselleni, että puhun miehen kanssa ne muutamat jutut, jotka olin mielessäni siirtänyt "näistä ei tarvitse puhua" -osastoon. Voisin oikeasti oppia, että aina joutuessani miettimään pitempään pitäisikö jostakin puhua, niin ihan turhaa on se mietintä. Puhuisin vaan suoraan. (Mutku, ähku, eiku...)

"Näistä ei tarvitse puhua" -osastossa on kolme aihetta tällä hetkellä. Jokaisen kohdan olen selitellyt puhumattomaksi (ei kannata, nyt ei ole oikea aika, joskus toiste, miten minä tämänkin sanoisin...). En halua kirjoittaa niitä tänne, kun niiden ruotiminen toisaalla voisi taas vähentää tarvetta puhua ne ääneen auki miehen kanssa. Tiedättehän, jotakuta mietityttää lähi-ihmisen käytös ja sen sijaan että asiaa kysyisi, miettijä alkaakin spekuloida jonkun kolmannen kanssa.

Annoin itselleni aikarajan: tämän viikon loppuun mennessä on päästävä noista puhumattomuuksista eroon. (Tänäänkin olisi ollut mahdollista, mutta toinen osapuoli ei ole ihan vireessä vaan potee viimeviikkoisen flunssan uusintakierrosta.)