Että olen hidas ihminen.
Vuosikausia olen mielessäni hätäillyt ja ahdistunut likellä olosta miehen kanssa. (Eikä kyse ole siitä, etten haluaisi olla likellä.) Jollain lailla se toisen likellä olo on kumminkin uhannut minua, huteraa minuuttani - olen uhannut kadottaa itseni, hajota.
Vasta nyt osaan noissa tilanteissa rauhoittaa itse itseäni, puhua itselleni turvallisen olon. (Niin, koko aikana mitään todellista uhkaa ei ole ollut, se uhka on noussut mielestäni. )
Miten olenkin säikky, arka, pelkäävä.
Miten kovasti olen yrittänyt piilottaa sitä säikkyä, arkaa, pelkäävää. Olen torjunut, työntänyt pois, ahdistunut oman itseni "huonoudesta". Päällepäin sitten näyttänyt jäykältä, kovaltakin.
Se mitä olen, alkaa lähetä sitä, mitä näytän ulospäin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti