Tekemiset

Panttaan ja lykkään tiettyjä tekemisiä. En ole saanut soitettua terapeutille ja siirrettyä ensi viikoksi sovittua aikaa, vaikka olen pari viikkoa tiennyt, että juuri tuo aika ei sovi. Tarvitsisi raportoida miehelle, että olen varannut eräitä lippuja teatterikesän näytöksiin. Tarvitsisi ehkä kenties kirjoittaa yhteydenpitokirje eräälle vanhalle ystävälle, jota en ole tavannut vuosiin. Tarvitsisi kai sittenkin näyttää miehelle se kaaviokuva, johon on merkitty ne minun vestibuliitin kipukohdat. Tarvitsisi laittaa äidille kirjallinen ohje siitä, miten hän selviää kännykkänsä pin-koodikyselyistä. Tarvitsisi kysellä yhden toisen ystävän kuulumisia (meidän piti tavata noin kuukausi sitten, mutta silloin oli jokin aikataulueste ja nyt on ollut hiljaiseloa molemmin puolin). Tarvitsisi vastata vanhalle ystävälle, hänestä olen täälläkin ajoittain kirjoittanut (se sama ihminen, joka asuu avoliitossa miehensä kanssa ja kulkee parina tämän kanssa).

Eipä ole ensimmäinen kerta, kun tämäntapaisia juttuja kertyy mieleen. En vaan saa ryhdyttyä! En saa ryhdyttyä oikein mihinkään, mitä en jollain lailla koe pakolliseksi tai välttämättömäksi. Kaikki nämä tekemättömyydet liittyvät sosiaalisuuten ja ihmissuhteisiin (jollainen kai terapiasuhdekin on). Minun pitäisi sanoa tai kirjoittaa jotakin, ottaa kiinni sanoista - ja sen jättäisin nyt mieluusti tekemättä. Olisin vaan, omassa kuplassani. Tavoittelen jotakin - Turvallisuutta? Jatkuvuutta? Voisihan noita molempia oloja hankkia fiksummillakin tavoilla.

Noiden tekemättömyyksien sijaan olen ryhtynyt yhden pitkään jäissä olleen kirjoitustyön tekoon. Tuntuu vallan älyttömän hyvältä, että se on olemassa. Jostain syystä se kuuluu nyt sarjaan "välttämättömät tekemiset". Ajoittain jopa kuvittelen, että se jäsentyy kokonaan ja valmistuu ja uskallan päästää siitä irti.