Varsinainen maanantai. Aamulla mentiin perhekuntana molemmat työterveyteen, minä ihan varatulle ajalle ja mies päivystykseen. (Kohdallani tämä oli se käynti, jolle varasin paniikkiolossa aikaa puolitoista viikkoa sitten.)
Nyt mies on edelleen sillä päivystysreissulla ja olen kotona yksin. Mies makaa keskussairaalassa aivan samoin kuin viime keväänä, odottaa pääsyä leikkaukseen, joka on samanmoinen kuin viimeksi.
Keväällä meni neljä vuorokautta, nyt kuulemma vaikutti samanmoiselta meno. Hän makaa ja odottaa. Ja minulla on - samoin kuin silloin keväällä - juuri tällä viikolla töissä ylimääräistä stressiä. Teki mieleni kirkua, kun kuulin väliaikatiedot. En nyt millään jaksaisi olla yksin enkä jaksaisi ottaa yhtään ylimääräistä painetta mistään. (Kitinää, natinaa.) Ei helvetti. Viimeksi en saanut unta öisin, piti muutaman tunnin välein havahtua tarkistamaan, että aika kuluu ja maailma on toistaiseksi paikoillaan, mitään hälytysviestejä ei ole putkahtanut puhelimeen (eh, ei niitä keskellä yötä kukaan laittaisi, jos mies itse ei pystyisi... silti on taas mahdottoman levoton olo).
Taisin viimeksikin kirjoittaa, miten avuttomalta tuntuu. En kerta kaikkiaan voi tehdä mitään, voin vain pyytää tyyneyttä ja rohkeutta ja viisautta ja olla olemassa.
Se oma lääkärikäyntini oli lähinnä koominen. Lääkäri oli taukoamatta papattava enintään kolmekymppinen mies, joka oli riemumielin kirjoittamassa minulle lähetettä jalkafysioterapeutille. Tiesinkin, että näin siinä todennäköisesti kävisi, jos menen valittamaan oikean jalkaterän kipeytymistä ja jalkapohjan kovettumia ja vasemman polven kipeyttä. Sitä en arvannut, että lääkäri heti alkaisi mittailla jalkojani ja epäillä, että oikea jalka on himpun vasenta lyhyempi. Hmp. Sitäkö minun kömpelyyteni ja kaatuiluni läpi lapsuuden, nuoruuden ja osin aikuisuuden on, erimittaisten jalkojen kanssa huojumista? Menen perjantaina ensimmäiselle fysioterapeuttikäynnille. Siihen tuntuu olevan vielä ikuisuus - siihen mennessä miehen sairaalamatkakin kaiken järjen mukaan on ohitse.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti