Oli syntymäpäivä taannoin. Tarvitsisi kai päivittää tämä virallinen vuosipäivä myös blogin kuvaukseen, kun siellä tuota vuosirengasmäärää roikotan. En tunne itseäni vuotta vaille nelikymppiseksi. Toissapäivänä suustani lipesi yhden ihmisen kuvauksessa jotakuinkin tämmöistä: "...nuori, suunnilleen mun ikäinen". Mies muistutti, ettei "mun ikäinen" ole erityisen nuori.
Missä kohden ei enää voi sanoa olevansa nuori? Menikö se nuoruus jo... yli kymmenen vuotta sitten? Mutta enhän minä silloin tuntenut itseäni nuoreksi, olin väsynyt, ikäloppu, harmaa, rätti.
Nyt sain elämäni ensimmäisen hevosen synttärilahjaksi. Se ei syö heinää eikä potki, mutta on iso ja pehmeä ja sen harja ja häntä ovat jotakin jouhimaista ainetta.
Jos ihan tarkkaan itseni asettelen, niin voin istua sen selässä. Kokeilin ratsua heti kun jäin kahden hepan kanssa. Miehen nähden en kehdannut alkaa istuksia ponin päällä. (Voi, pitäisi lopettaa nämä "en kehtaa"-jutut. Ei näissä ole mieltä. Jos mies kehtaa ostaa minulle valtavan pehmolelun, niin minunko pitäisi suhtautua siihen vakavasti ja totisesti... Eikä. )
Tässä kohden sivuhuomautus: meillä on paljon omituisia ja lapsekkaita esineitä, etenkin pehmoja. Lapsuudessa oli yksi musta iso pehmokoira. Ennen pehmokoiraa oli yksi nalle, jota hipelöin niin lujasti, että tuli raukka osin karvattomaksi. Molemmat ovat kai jossakin vanhempien asunnon kaapissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti